Christian Eriksen on tehnyt näyttävän paluun pelikentille viime kesän dramaattisten tapahtumien jälkeen.

Eriksen, 30, allekirjoitti tammikuussa Brentfordin kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen ja debytoi uudessa seurassaan helmikuun lopulla.

Brentfordin hyökkäyspelaaminen on parantunut merkittävästi Eriksenin liityttyä joukkueeseen. Tanskalaistähti on nähty Brentfordin avauksessa kolme kertaa, joista kaikki ovat päättyneet joukkueen voittoon. Maaleja näissä kolmessa pelissä on syntynyt yhteensä peräti yhdeksän kappaletta.

Eriksen teki maaliskuussa paluun myös Tanskan A-maajoukkueeseen. Tanska kohtasi Hollannin vieraissa ja Serbian kotikentällään, ja Eriksen onnistui maalinteossa kummassakin ottelussa.

Eriksenin Brentford-sopimukseen sisältyy optio ensi kaudesta, mutta hän on antanut paluunsa jälkeen niin vahvoja näyttöjä, että suuremmat seurat ovat kiinnostuneita tanskalaistähden palveluksista.

Daily Mailin mukaan Eriksen on kiinnittänyt sekä ex-seuransa Tottenhamin että Manchester Unitedin huomion. Kumpikin seura pohtii vakavasti hänen hankkimistaan tulevan kesän siirtoikkunassa.

Tottenham vaikuttaa näistä kahdesta seurasta todennäköisemältä vaihtoehdolta Eriksenille, sillä joukkueella on huutava pula kymppipaikan pelaajasta, kun taas Man Unitedilta löytyy kyseiselle pelipaikalle Bruno Fernandesin kaltainen taituri.

Eriksen pelasi Tottenhamissa vuosien 2013-2020 välisenä aikana yhteensä 305 ottelua tehoin 69+90.