Helsingin IFK ilmoitti maanantaina pestanneensa varsin nimekkään uuden päävalmentajan, kun Huuhkajistakin tuttu Mixu Paatelainen otti joukkueen komentoonsa. Paatelaiseen yhdistetään yhä tänä päivänä joulukuusi, mutta se ei haittaa Paatelaista laisinkaan.

Joulukuusella viitataan tietysti Suomen A-maajoukkueen peliryhmitykseen, joka vakiintui Paatelaisen aikana muotoon 4-3-2-1. Paatelaisen pesti Huuhkajissa päättyi kesällä 2015. Todettiin, että Paatelainen hirttäytyi joulukuuseensa. Ehkä, ehkä ei, mutta sen jälkeen Paatelainen on aina joutunut suomalaisessa jalkapallopuheessa kantamaan joulukuusta mukanaan. Halusi tai ei.

Paatelainen istahtaa Pallokentän katsomon alatasanteelle. Takana on ensimmäiset harjoitukset HIFK:n päävalmentajana. Kentällä Paatelainen näytti olevan kotonaan. Ääntä lähti, ohjeita sateli englanniksi ja pelaajat saivat ensimaistiaisen Paatelaisen näkemyksistä.

– Loistava fiilis. Tosi kiva olla HIFK:ssa ja tehdä pelaajien kanssa töitä. HIFK on aina ollut seura, joka on säväyttänyt. Töitä riittää, siitä kertoo jo sarjasijoituskin, Paatelainen kertoo ensitunnelmistaan SuomiFutis-sivustolle Pallokentällä, Töölössä.

”Jos joku päättelee minun persoonastani jotain negatiivista sen perusteella, niin sanoisin, etteivät he tunne minua lainkaan.”

Joulukuusta ei Pallokentällä keskiviikkona näkynyt. Värikkäät vuodet Huuhkajien päävalmentajana muodostivat suomalaisille kuvan Mixu Paatelaisesta. Kuvan, joka muodostui lopulta varsin negatiiviseksi, jopa epäreiluksi.

– Ei minulla siihen ole mitään nokan koputtamista. Jännä juttu on se, että valtaosa, jotka ovat ehkä suhtautuneet minuun jotenkin negatiivisesti, puhuvat asioista, joista he eivät välttämättä mitään tiedä. Jokaisella on oikeus puhua ja sillä siisti.

– Minä nautin ajastani maajoukkueen päävalmentajana. Jos joku päättelee minun persoonastani jotain negatiivista sen perusteella, niin sanoisin, etteivät he tunne minua lainkaan.

Maajoukkueen päävalmentajana Paatelainen joutui kovaan paineeseen. Lopulta korttitalo alkoi huojua, kunnes se romahti.

On silti erikoista, että Paatelaisen neljän vuoden valtakaudesta jäi monelle suomalaiselle niin negatiivinen kuva. Paatelaisen voittoprosentti maajoukkueen päävalmentajista oli Antti Muurisen jälkeen toiseksi paras.

Nykyinen Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva on myöhemmin noussut Paatelaisen ohi, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että Paatelaisen joulukuusella tehtiin varsin kovaa jälkeä tuloksellisesti.

– Ei minulla ole mitenkään huonot fiilikset ajastani maajoukkueessa. Aina joukkoon kuuluu mielipiteitä, jotka eivät ole niin positiivisia. Tässä ammatissa kun toiselle kumarrat, niin toiselle näytät hanuria. Kaikkia ei voi miellyttää.

Markku Kanerva ja Mixu Paatelainen Huuhkajissa vuonna 2012. Kuva: Juha Tamminen.

Paatelainen on polttanut joulukuusensa, jos hänellä koskaan sellaista olikaan. Kansan olohuoneessa kuusi yhä on, vaikka Paatelaisen maajoukkuepestin päättymisen jälkeen on ehditty viettää jo monet loppiaiset.

Paatelainen kertoo, ettei ole uhrannut aikaa siihen, että olisi lukenut tai seurannut sitä, mitä hänestä on kirjoitettu tai sanottu. Joulukuusen mainitseminen haastattelutilanteessa saa Paatelaisen silti naurahtamaan. Ehkäpä Paatelainenkaan ei ole voinut kokonaan silmiään ummistaa aiheen ympärillä.

– Tämä joulukuusi on jostain syystä yhdistetty minuun. Maailmalla monet huippujoukkueet pelaavat sillä pelijärjestelmällä. Itse asiassa se järjestelmä on loppuen lopuksi 4-3-3.

Valmentajana Paatelainen tietää hyvin, että yksi pelijärjestelmä voi taipua moneen muotoon. Eikä sillä pelin kannalta välttämättä ole suurtakaan merkitystä, mihin numerojärjestelmään pelaajat on taktiikkataululla alunperin aseteltu.

Suomessa 4-3-2-1-muoto on noussut jopa myyttiseen maineeseen. Se on Paatelaisen syytä tai ansiota, miten sen haluaakaan muotoilla. Paatelaisen mielestä on tärkeää, että peli puhuttaa. Oli se sitten joulukuusi.

– Minua on oikeastaan huvittanut, miten siitä on noussut sellainen ilmiö. Mutta mitäs sitten! Tällaista tarvitaan. Futis puhuttaa ihmisiä. Eikä se ole minulle mikään ongelma.

On puhuttu paljon, että Paatelainen piti kynsin hampain kiinni 4-3-2-1-muodostaan Huuhkajista. Se on osittain totta, mutta kuten aina, totuudella on kaksi puolta.

– Se täytyy sanoa, että pelaajat vaativat minulta, että alamme pelaamaan sillä systeemillä. Yksi syy oli se, että minulla oli siinä joukkueessa pelaajia, jotka olivat pelanneet sillä systeemillä.

– Joskus jos ei jostain asiasta hirveästi tiedä, niin ei kannata hirveän kovalla äänellä puhua, Paatelainen toteaa rauhallisesti.

”Se on systeemi, joka toimii.”

Joulukuusen yhdistäminen Paatelaiseen ei miestä itseään haittaa. Vaikka 4-3-2-1-pelijärjestelmä on saanut Suomessa negatiivisen maineen, ei se tarkoita vielä mitään. Paatelainen voi ongelmitta laittaa HIFK:n kentälle joulukuusen muodossa, jos se palvelee parhaalla tavalla joukkuetta.

– Se on systeemi, joka toimii. Kunhan siinä pelaajat liikkuvat ja noudattavat tiettyjä taktisia asioita oikein.

Maailmalla kahden kymppipaikan pelaajan käyttö on ollut viime aikoina arkipäivää. Yksinäisen kärjen alle on haluttu kaksi pelaajaa kymppialueen taskuihin.

Myös Markku Kanerva on halunnut Huuhkajissa kymppialueelle kaksi pelaajaa yksinäisen kärjen alle. Paatelaisen joulukuusessa oli siis paljon samoja elementtejä, mitä nykyään nähdään monen huippujoukkueen pelaamisessa.

– Nythän on todella paljon nähty kahta kymppipaikan pelaajaa, sitten on yksinäinen kärki, kolmen alakerta ja neljän pelaajan keskikenttä. Sehän näyttää aika paljon joulukuuselta, Paatelainen virnistää ja jatkaa:

– Tämä on todiste siitä, että pelijärjestelmä ei ole taktiikka. Se ei määrää, kuinka pärjätään tai ei pärjätä. Se sen sijaan määrää, miten sitä toteutetaan ja mikä sopii pelaajille. Se on kaikista tärkein asia, Paatelainen korostaa.

Mixu Paatelainen on herättänyt aina vahvoja tunteita, missä hän onkaan valmentanut. Tässä kuvassa Dundee Unitedissa, Skotlannissa. Kuva: Getty Images.

Huuhkajien jälkeen Paatelainen on valmentanut seuratasolla skotlantilaista Dundee Unitedia ja thaimaalaista Ubon Unitedia, sekä Latvian ja Hong Kongin maajoukkueita. Hän on peluuttanut maailmalla monia eri muotoja. Joulukuusta hän ei omien sanojensa mukaan maailmalle vienyt. Yleisin muoto on ollut 4-3-3.

– Muoto määräytyy pitkälti sen mukaan, mikä sopii pelaajille ja joskus katsotaan myös vastustajan mukaan. Ei pelijärjestelmä ole sellainen asia, että voisi sanoa, että ”tuo valmentaja pelaa sillä järjestelmällä aina”.

[readmore from=hifk]

– Aina pitää olla joustava ja valmis muuttamaan muotoa pelaajien ja ajoittain jopa vastustajan mukaan. Totta kai pyrin siihen, että pelaamisessa on systemaattisuutta ja tasaisuutta, koska se vie aina aikaa, että pelaajat omaksuvat uuden taktiikan.

Nyt Paatelainen on aloittanut työt HIFK:ssa. Töitä riittää, sillä portugalilaisvalmentaja Bernardo Tavares otti ja lähti pikavauhdilla, eikä joukkueen peliesitykset ole herättäneet riemunkiljahduksia.

Se, miten HIFK tulee pelaamaan Paatelaisen alaisuudessa, on vielä mysteeri. Myös herralle itselleen.

– Saan koko ajan lisää informaatiota siitä, mihin pelaajat pystyvät. Sitä kautta muodostuu pelijärjestelmä ja sen päälle taktiikka. Mihin pelaajat pystyvät ja minkä kanssa pelaajat ovat sinut.

– En tiedä, mikä lempinimi sille sitten aikanaan keksitään. Jännä nähdä, Paatelainen hymähtää.