PSG juhlii Ranskan mestaruutta – Lionel Messi teki upeasti Ligue 1 -voiton sinetöineen maalin

Ranskan mahtiseura Paris Saint-Germain varmisti lauantai-iltana seurahistoriansa kymmenennen Ligue 1 -mestaruuden. Mestaruuksista kahdeksan on tullut viimeisten kymmenen vuoden aikana, PSG:n siirryttyä qatarilaisomistukseen.
PSG tarvitsi illan ottelustaan Lensiä vastaan vain pisteen, jotta mestaruus varmistuisi. Sen se myös sai, sillä ottelun päättyi 1-1-tasapeliin. Mitenkään vakuuttava tyylinäyte tulos ei ollut, sillä PSG sai pelata noin 35 minuuttia ylivoimalla Kevin Danson lennettyä suihkuun kahden varoituksen myötä.
Mestaruus sinetöityi Lionel Messin tekemällä komealla maalilla. Messi sai pallon Neymarilta ja tykitti pallon noin 20 metristä aivan takaylänurkkaan. Maali videosta on nähtävissä alla. Corentin Jean teki Lensille tasoituksen 88. minuutilla, mutta tasapelikin riitti varmistamaan kotijoukkueen mestarijuhlat.
Kyseessä on ensimmäinen pokaali, jonka Lionel Messi voitti PSG:n pelaajana, ja ensimmäinen, jonka tähtitrio Messi, Neymar ja Kylian Mbappé seuralle voittivat. Samalla se jää myös kauden ainoaksi, sillä Ranskan Cupista PSG putosi jo neljännesvälierävaiheessa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta