Veikkausliigan kierroksen peleistä valtaosa evakkokentälle – FC Lahdelle ”tuntuvat menetykset”
Veikkausliigan avauskierros viime lauantaina pelattii vielä, miten pitikin – alkuperäisiin kellonaikoihin ja alkuperäisillä pelipaikoilla. Sarjan toista kierrosta mutkistaa kuitenkin huomattavasti koko Suomeen iskenyt takatalvi. Lunta on tupruttanut Etelä-Suomea myöten eivätkä yöpakkasetkaan salli nurmen kasvavan kunnolla.
Niinpä tulevan kierroksen kuudesta ottelusta peräti neljässä on muuttunut joko pelipaikka tai ajankohta, ja osassa molemmat. Kierros tullaan kyllä pelaamaan kokonaisuudessaan, mutta peräti neljä joukkuetta pelaa kotipelinsä muussa kaupungissa kuin omassa kotikaupungissaan.
Jo aiemmin oli tiedotettu FC Hongan kotipelin siirtämisestä Helsinkiin ja Interin kotiavauksen siirtymisestä Valkeakoskelle. Nyt on selvinnyt myös, että ottelu Ilves-KuPS pelataan Tampereen sijaan niin ikään Valkeakosken Tehtaan kentällä – samana päivänä Inter-Oulu kanssa. Ottelu FC Lahti-VPS siirtyy puolestaan pelattavaksi Vaasaan. Sekä Vaasassa että Valkeakoskella pelataan tekonurmella.
Päivitetty 2. kierroksen ohjelma näyttää tältä:
To 7.4. klo 18.00 FC Honka – FC Haka, Bolt Arena (Helsinki)
Pe 8.4. klo 18.00 FC Lahti – VPS, Elisa Stadion (Vaasa)
Pe 8.4. klo 18.00 SJK – HJK, OmaSp Stadion (Seinäjoki)
La 9.4. klo 15.00 FC Inter – AC Oulu, Tehtaan kenttä (Valkeakoski)
La 9.4. klo 18.00 HIFK – IFK Mariehamn, Bolt Arena (Helsinki)
La 9.4. klo 19.00 Ilves – KuPS, Tehtaan kenttä (Valkeakoski)
FC Lahdelle ottelupaikan vaihtuminen on kova kolaus. Vielä kaksi viikkoa sitten Lahden kaupungin liikuntatoimi oli vakuuttanut, että Lahden oma stadion ehdittäisiin saada pelikuntoon. Tiistaina stadion määrättiin kuitenkin käyttökieltoon.
Koska FC Lahden ilmoittamista varakentistä Lahden oma Kisapuisto ei ole käyttökelpoinen ja Valkeakosken Tehtaan kentällä pelataan jo Interin ja Ilveksen kotiavaukset, oli Lahden pakko siirtää peli Vaasaan. Ottelu on silti edelleen FC Lahden kotiottelu, joten seura menettää paitsi kotiottelunsa, myös huomattavasti varoja. FC Lahden toimitusjohtaja Juho-Matti Heikarin mukaan taloudelliset menetykset ovat ”tuntuvat”.
– Tuloja jää tulematta, ja sen päälle tulee uusia menoja, Heikari totesi Ilkka-Pohjalaisen haastattelussa.
– Tämä on nyt sen hinta, että Lahdessa on vuosia vitkuteltu Kisapuiston stadionin kanssa. Olosuhteet liigajalkapalloilulle ovat Lahdessa huonot.
Lähde: Veikkausliigan kotisivut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään