Bayern München teki ensimmäisen uuden hankintansa – tuleeko seurakaveri perässä?
Kuva: Getty Images
Bayern München on tiedottanut ensimmäisestä uudesta tulevan kauden hankinnastaan. Seuraan siirtyvä pelaaja on 24-vuotias laitapuolustaja Noussair Mazraoui. Mazraouin hankinnasta oli liikkunut aiemmin jo hyvin vahvoja huhuja, mutta nyt siirto on virallinen.
Bayern ja Mazraoui sopivat nelivuotisesta, vuoteen 2026 ulottuvasta sopimuksesta. Siirtokorvausta hyökkäävästä oikeasta laitapakista ei tarvinnut maksaa, sillä Mazraouin sopimus hänen kasvattajaseuransa Ajaxin kanssa päättyi. Mazraoui oli pelannut koko tähänastisen uransa Ajaxissa. A-maajoukkuetasolla hän on edustanut Marokkoa.
– Noussair Mazraoui on seuraava rakennuskivi, jolla vahvistamme joukkuettamme. Meillä on jälleen ensi kaudella suuria tavoitteita, ja Noussair Mazraouin kaltaiset pelaajat parantavat mahdollisuuksiamme, Bayernin johtokunnan puheenjohtaja Oliver Kahn kommentoi.
Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
Mazraoui saa Bayernissa tiettävästi noin kahdeksan miljoonan euron vuosipalkkaa. Hänen hankintansa myötä oikeana laitapakkina paljon pelannut Benjamin Pavard huhkinee jatkossa enemmän Bayernin keskuspuolustuksessa.
Mazraoui ei jää välttämättä ainoaksi Ajaxista Bayerniin siirtyväksi pelaajaksi, sillä bundesliigajätti on kiinnostunut myös nuoresta keskikenttäpelaajasta Ryan Gravenberchistä. 20-vuotiaan Gravenberchin sopimus ulottuu vuoteen 2023, joten hänestä pitäisi maksaa siirtokorvaus.
Ajax pyytää Gravenberchistä tiettävästi 30 miljoonaa euroa, eikä Bayern ole vielä ihan näin korkeaan korvaukseen suostunut. Neuvottelut jatkuvat.
Lähde: Transfermarkt
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen