Bayern Münchenin suurlupaus vaihtoi Saksan paidasta USA:n maajoukkueeseen – ”Hänen päätöksensä oli meille suuri yllätys”
Kuva: Getty Images
USA:n maajoukkueessa pelaa tätä nykyä useita hyvin kiinnostavia nuoria lupauksia. A-maajoukkueen rosterista löytyvät muun muassa 21-vuotias Sergiño Dest (Barcelona), 23-vuotias Tyler Adams (RB Leipzig), 19-vuotias Yunus Musah (Valencia), 19-vuotias Ricardo Pepi (Augsburg), 23-vuotias Christian Pulisic (Chelsea) sekä 19-vuotias Giovanni Reyna (Borussia Dortmund).
Pelaajia yhdistää se, että Adamsia lukuun ottamatta kaikki muut olisivat voineet edustaa maajoukkuetasolla myös jotain muuta maajoukkuetta, mutta valinta kohdistui Yhdysvaltoihin. Vetovoima USA:n maajoukkueeseen vaikuttaa olevan hyvä. Se johtuu luultavasti osin lupaavista tulevaisuudennäkymistä ja osin myös vuoden 2026 MM-kotikisoista.
Nyt USA on saanut maajoukkueeseensa jälleen uuden lupaavan vahvistuksen. Transfermarkt kertoo, että Bayern Münchenin 19-vuotias hyökkääjä Malik Tillman on päättänyt edustaa maajoukkuetasolla Yhdysvaltoja.
Nürnbergissä syntynyt Tillman pelasi aikanaan kaksi ottelua USA:n alle 15-vuotiaiden maajoukkueessa, mutta vakiinnutti sittemmin paikkansa Saksan juniorimaajoukkueissa. Pelejä Saksan paidassa ehti kertyä kaikkiaan 21, joista 11 alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa. Vaikka ikää on vasta 19 vuotta, oli Tillman noussut jo selvästi alaikäisenä alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen, jossa hän oli pelannut neljä ottelua, ja tehnyt niissä kolme maalia.
Kesäkuun EM-karsintapeleihin Tillmania ei kuitenkaan valittu. Saksan alle 21-vuotiaiden maajoukkuevalmentaja Antonio Di Salvo vahvistikin, että Tillman oli tehnyt päätöksen edustaa jatkossa maajoukkuetasolla isänsä synnyinmaata USA:ta. Ratkaisu tuli maajoukkuejohdolle yllätyksenä.
– Olemme pahoillamme Malikin päätöksestä, joka tuli meille suurena yllätyksenä, Di Salvo sanoi Kickerille.
– Nostimme hänet nuorempana pelaajana alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen ja annoimme hänelle paljon luottamusta ja pelikokemusta. Lisäksi kävimme intensiivistä keskustelua hänen tulevaisuudestaan aina A-maajoukkueeseen asti.
Aika näyttää, olisiko Malik Tillmanilla mahdollisuuksia USA:n maajoukkueeseen jo tämän vuoden MM-kisoihin Qatarissa. Potentiaalista kertoo sekin, että tässä kuussa 20 vuotta täyttävä Tillman pelasi tällä kaudella neljässä Bayern Münchenin bundesliigaottelussa sekä kahdessa Mestarien liiga -pelissä Kiovan Dynamoa ja Barcelonaa vastaan. Pääasiassa hän pelasi kuitenkin Bayernin kakkosjoukkueessa 4. sarjatasolla Regionalligassa (15 pelissä neljä maalia ja neljä maalisyöttöä).
Malik Tillmanin isoveli, 23-vuotias Timothy Tillman on pelannut 35 bundesliigaottelua Nürnbergin ja tämän kauden sarjajumbon SpVgg Greuther Fürthin riveissä. Myös Timothy Tillman pelasi joitain otteluita Saksan juniorimaajoukkueissa, mutta U21- tai A-maajoukkuetasolla pelejä ei ole kertynyt. Molempien veljesten pelipaikka on hyökkäävä keskikenttä.
Lähde: Transfermarkt
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”