Historiankirjat uusiksi – KuPS jo hyvin lähellä erittäin komeaa ennätystä

© Kuva: Juha Tamminen

Veikkausliigassa viime kaudella niukasti hopealle jäänyt Kuopion Palloseura on aloittanut myös kauden 2022 vahvasti. Kausi alkoi viiden voiton putkella, ja vasta sunnuntaina tuli ensimmäinen tahra saldoon, kun KuPS jäi tasapeliin IFK Mariehamnin vieraana.

KuPS:n tappioton putki on komeasti nyt jo 27 sarjaottelun mittainen. Se on uusi Veikkausliigan ennätys. Kiinnostavaa on, että myös koko Suomen pääsarjahistorian ennätys alkaa olla aivan KuPS:n ulottuvilla.

Ennätystä pitää hallussaan OPS, joka pelasi vuosina 1980-1981 komeat 29 ottelua peräkkäin ilman tappiota. KuPS tarvitsee siis enää kaksi tappiotonta peliä tätä suomenennätystä sivutakseen, ja kolmannella se ottaisi ennätyksen yksin omiin nimiinsä.

Mahdollisuudet näyttävät hyviltä, sillä KuPS:n tuleva ohjelma ei ole pahin mahdollinen. Se kohtaa seuraavaksi Hakan kotikentällään, sitten AC Oulun vieraissa ja HIFK:n niin ikään vieraissa.

Juttu jatkuu twiitin jälkeen.

Jos harjoituskauden aikana pelattua Liigacupia ei lasketa, on KuPS hävinnyt edellisen kerran virallisessa ottelussa 19. elokuuta, kun se taipui kotikentällään Konferenssiliigan karsinnoissa bundesliigaseura Union Berlinille 0-4. Kahdeksasta europelistään KuPS hävisi yhteensä kaksi.

Edellisestä tappiosta Veikkausliigassa on puolestaan kulunut jo lähes vuosi. Tuon tappion KuPS:lle aiheutti 29.5.2021 Haka, joka haki Kuopiosta vieraspisteet maalein 2-1. KuPS:n muut kaksi tappiota tulivat viime kaudella Interille ja Ilvekselle.

Eurooppalaisessa vertailussa ei 29 sarjapelin tappiottomalla putkella vielä kovin korkealle ylletä. Porto sivusi tällä kaudella AC Milanin 58 ottelun tappiottomien otteluiden ennätystä ”TOP 6 -sarjoista”, mutta ei pystynyt ennätystä rikkomaan, kun se hävisi Bragalle 0-1 huhtikuun lopussa. Euroopan pääsarjojen pisin tappiottomien pelin ennätys on kuitenkin tiettävästi Steaua Bukarestin nimissä. Steaua pelasi Romanian pääsarjassa 104 peliä putkeen ilman tappioita vuosina 1986-1989.

Lähde: Football-Italia


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.