Jesse Lingardin veli latasi suorat sanat Manchester Unitedille: ”Ei yllätä, että he pelaavat ensi kaudella Konferenssiliigassa”

Jesse Lingard jättää Manchester Unitedin kuluvan kauden jälkeen.
Manchester United pelasi viime viikonloppuna kauden viimeisen kotiottelunsa, eikä Lingard päässyt kentälle. Lingardille ei järjestetty minkäänlaisia jäähyväisiä.
Lingardin veli Louie Scott kritisoi Manchester Unitedia Instagramissa. Scottin mukaan Lingard olisi ehdottomasti ansainnut asialliset jäähyväiset.
– 20 vuotta hien- ja verenvuodatusta ja kyyneleitä. Neljä kansallista pokaalia. Kolme maalia cup-finaaleissa, eikä hän saanu edes jäähyväisiä. Ei ole yllättävää, että Manchester United pelaa ensi kaudella Konferenssiliigassa. Seura hyökkää pelaajiansa kohtaan joidenkin tiettyjen tuuletuksien vuoksi, ja samaan aikaan myy itsensä Superliigalle.
– Manchester Unitedia johtavat ihmiset, jotka eivät tiedä edes paitsiosääntöä. Heillä ei ole mitään käytöstapoja ja kannattajien pitäisi tiedostaa se. Lingard edusti seuraa yhdeksänvuotiaasta lähtien, mutta ei saanut jäähyväisiä. Onnittelut, veli, perheesi on ylpeä sinusta.
Manchester United ei päästänyt Lingardia lähtemään tammikuussa, vaikka hän on jäänyt tällä kaudella täysin olemattomalle vastuulle seurassa. Lingardin sopimus Manchester Unitedin kanssa päättyy kesällä ja hän siirtyy muualle vapaana agenttina.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan

- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon
- Lukas Hradecky debytoi Ranskan pääsarjassa – heti voitto