Davide Nicola vaikuttaa olevan mies, jonka puoleen kannattaa kääntyä, mikäli jokin seura mielii säilyttää sarjapaikkansa jo täysin epätoivoiselta näyttävässä tilanteessa. 49-vuotias italialaisvalmentaja on nimittäin hyvin lähellä toteuttaa jo toisen The Great Escapensa” vain viiden vuoden sisällä.

Kun vuosi 2021 päättyi, näytti US Salernitana 1919 jo tuomitulta putoamaan. Salernitana hävisi viime vuoden viimeisen pelinsä Interille 0-5. Sillä oli sarjataulukossa kauden puolivälissä (toim. huom. 18 kierroksen jälkeen, sillä yksi peli siirrettiin koronasyistä keväälle) vain kahdeksan pistettä, ja maaliero oli surkea -31.

Nyt, reilut neljä kuukautta myöhemmin Salernitanalla on odotusten vastaisesti sarjapaikka omissa käsissään. Kaksi kierrosta ennen sarjan päättymistä se on kivunnut putoamisviivan yläpuolelle saatuaan toisista 18 ottelusta 22 pistettä. Viivan alla majailevat nyt Cagliari, Genoa ja Venezia.

Sarjapaikan säilyttäminen noista lähtökohdista on vahvasti historiatilastojen vastaista. Kaudesta 1929-1930 lähtien 85,4% (76/89) joukkueista, jotka ovat olleet Serie A:n sarjajumboina 18 kierroksen jälkeen, ovat sarjasta myös pudonneet. Viimeksi tempussa onnistu Crotone viisi vuotta sitten. Sen tilanne oli silloin jokseenkin yhtä tukala kuin Salernitalla nyt. Ensimmäiset 18 peliä toivat 9 pistettä, viimeiset 20 peliä 25.

Crotonen ja Salernitanan huimilla nousuilla on yhdistävänä tekijänä valmentaja Davide Nicola. Hän valmensi Crotonea kesästä 2016 vuoden 2017 loppuun, ja onnistui johtamaan joukkueensa keväällä 2017 huimaan nousukiitoon. Salernitanan valmentajana Nicola aloitti 15. helmikuuta, ja on nyt toistamassa huiman temppunsa.

Nicolan johdolla Salernitana on hävinnyt vain kolme 14 pelistään. Viimeisistä kuudesta pelistä joukkue on voittanut neljä.

Seuraavassa ottelussaan ensi lauantaina Salernitana kohtaa vieraissa Empolin, jolla ei ottelussa enää panosta ole. Haastajista Cagliari kohtaa Interin ja Genoa Napolin, joten Salernitanalla on hyvä tilaisuus sinetöidä säilymisensä jo ennen päätöskierrosta. Salernitanan tunnetuin pelaaja Franck Ribéry ei Empolia vastaan pelaa, sillä hän sai edellisessä ottelussa Cagliaria vastaan punaisen kortin nokkapokasta, vaikkei ollut sen aikana edes kentällä.

– Nicola on vapauttanut meidät henkisesti ja antanut meille lisää rauhaa. Ennen emme uskoneet itseemme, mutta nyt teemme niin, ja meidän pitää tehdä jatkossakin, tärkeän voittomaalin Veneziaa vastaan tehnyt Simone Verdi totesi.

Pelkästään Nicolan ansioksi vahvaa kevätkauden parantamista ei voi laskea, sillä myös seurajohto satsasi tammikuussa merkittävästi. Salernitana värväsi kesken kauden joukkueeseen peräti 11 uutta pelaajaa, joista Verdi tuli lainapestillä Torinosta.

Jos Salernitana varmistaa sarjapaikkansa joko ottelussa Empolia vastaan tai päätöskierroksen kotiottelussa Udinesea vastaan, saa valmentaja Nicola kaivaa kävelytossut kaapistaan. Hän on nimittäin luvannut kävellä noin 300 kilometrin matkan Roomaan paavia tapaamaan, jos sarjapaikka säilyy.

Jo viisi vuotta sitten Crotonen valmentajana Nicola sai lunastaa samanlaisen vedonlyönnin. Tuolloin hän taittoi polkupyörällä 1 300 kilometrin matkan Italian ”saappaan korosta” kotipaikkakunnalleen Piemontissa.

Lähde: Transfermarkt