Serie A: ssa päättyneellä kaudella neljänneksi, peräti 16 pisteen päähän mestarijoukkue AC Milanista jäänyt Juventus ei tunnetusti ole pieni toimija siirtomarkkinoilla.

Nyt La Gazzetta dello Sport kertoo Vanhan Rouvan olevan hyvin lähellä isoa tuplakiinnitystä, jossa molemmilla pelaajilla on vahva tausta Manchester Unitedissa.

Lehden mukaan Paul Pogban kiinnittäminen on nyt lähempänä kuin aikoihin, johtuen toki osaltaan siitä että ranskalaisen sopimus Unitedin kanssa päättyy nyt jo alle kuukauden kuluttua. Juventuksen kerrotaan tehneen maailmanmestarille tarjouksen kolmivuotisesta sopimuksesta, jonka nojalla tämä ansaitsisi lähes 12 miljoonaa euroa vuodessa.

Pogba edusti torinolaisseuraa 2012-2016.

Toinen nimi jota on viety juoruissa Juveen jo pitkään, on Ángel di María. Myös argentiinalaisen tilanteessa ollaan tietojen mukaan lähellä läpimurtoa. Paris Saint-Germainin jättänyt 34-vuotias edusti Man Unitedia 2014-2015. Laituri olisi tietojen mukaan halunnut jatkaa Pariisissa, mutta uutta sopimusta ei syntynyt. di Maríalla on myös Italian kansalaisuus.