Suomalaisessa jalkapalloilussa on meneillään useiden arvokisojen vuosi. Miesten futsal-maajoukkue pelasi jo EM-kisoissa, naiset pelaavat heinäkuussa EM-lopputurnauksessa ja tällä viikolla areenalle astelevat Pikkuhelmarit, eli alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue.

Pikkuhelmarit lunasti paikkansa tiistaina alkavaan EM-lopputurnaukseen vain viisi viikkoa sitten, maaliskuun lopussa Irlannissa pelatussa jatkokarsintaturnauksessa. Suomen joukkue osoitti kaikissa kolmessa pelissään loistavaa taistelutahtoa ja venymiskykyä. Islantia vastaan Suomi nousi tappioasemasta tasapeliin, ja Irlantia vastaan lisäajalla 0-1-tappiotilanteesta 2-1-voitoon.

Päätösottelussa Slovakiaa vastaan oli valtavat panokset, sillä EM-kisapaikka saattoi ratketa – ja ratkesikin – maalierovertailussa Islantia vastaan. Koska Islanti otti voiton Irlannista, piti Suomen voittaa samaan aikaan pelatussa ottelussa Slovakia suurinumeroisemmin. Se, mitä tilattiin, myös tehtiin, sillä 4-0-voitto vei Pikkuhelmarit EM-kisoihin yhden maalin Islantia paremmalla maalierolla. Ottelun maalikooste löytyy Instagramista täältä.

”Ajattelin kokeilla ja sisäänhän se meni”

Lopulta Suomelle kisapaikan tuoneen maalin viimeisteli hienolla kaukolaukauksella Kansallisen Liigan FC Honkaa edustava Ida Heikkinen. Vaihdossa ottelun aloittanut Heikkinen myönsi SuomiFutiksen puhelinhaastattelussa ymmärrettävästi, että maali oli hänen tähänastisen uransa hienoin. Näin hän kertasi muistojaan maalistaan ja tunnoistaan kisapaikan ratkettua.

– Ennen kuin menin kentälle, oltiin saatu tietää, että maaleja pitäisi tehdä. Sitten kun sain pallon siinä semilopussa, niin ajattelin, että yksi maali pitäisi vielä tehdä.

– Ajattelin lähteä kokeilemaan ja sisäänhän se sitten meni. Sellainen helpotuksen tunne valtasi. Tiesin, että nyt ollaan tehty paljon maaleja ja ehkä tämä riittää. Oli tosi hieno fiilis, Heikkinen vastasi.

Suomen pelaajille oltiin kerrottu Islanti-pelin tilanteesta tauolla, ja selvää oli, että maaleja tarvittiin. Islannin peli kuitenkin päättyi muutaman minuutin Suomen peliä myöhemmin, joten vielä loppuvihellyksen soidessa ei kisapaikkaa voitu juhlia.

– Kun peli päättyi, oltiin kaikki siinä ringissä. Yksi meidän ”staffista” oli katsomassa sitä peliä ja livenä kertoi, mitä siellä tapahtui. Saatiin vielä tietää, että Islanti oli tehnyt ihan lopussa yhden maalin, joten just ja just riitti se mun maali.

Suomen 3-0-maalin samassa ottelussa tehnyt Ilona Walta piti hienona sitä, että kisapaikka varmistui juuri vaaditun maali-iloittelun kautta.

– Olihan se siistiä, vielä kun se meni niin tiukille ja meidän piti tehdä niin paljon maaleja. Se teki kisoihin pääsemisestä jotenkin vielä hienompaa, Walta kuvaili.

Flow päällä

Karsintaturnauksen ja EM-kisojen väliin mahtui vain viisi viikkoa, mutta Walta ja Heikkinen pitävät valmistautumisaikaa riittävänä. Wallan mielestä siitä voi olla jopa etua.

– Totta kai aika oli melko lyhyt, mutta toisaalta ehkä siitä jäi flow paremmin päälle. Ehkä se on ihan hyväkin, että kisat pelataan vain viiden viikon jälkeen. Kyllä me ollaan mun mielestä ehditty tehdä kaikki, mitä tarvitaan ja ollaan hyvin valmiina huomiseen, Walta sanoi maanantai-iltana.

Ilona Wallalta odotetaan EM-kisoissa myös tehoja. Kuva: Kalevi Hämäläinen

Suomen joukkue matkusti Bosnia ja Hertsegovinaan perjantaina. Ensimmäiset harjoitukset lauantaina ja sunnuntaina vedettiin kuumissa olosuhteissa, mutta maanantaina alkanut sade on viilentänyt ilmaa. Sadetta on luvassa myöhemminkin viikon aikana.

Ida Heikkinen kertoi, että vielä maanantaina joukkue ei ollut päässyt avauspelin ottelustadionilla käymään, mutta päävalmentaja Marko Saloranta kuvaili Široki Brijegin kaupungin Pecara-stadionin puitteita ”loistaviksi”. Heikkisen mukaan aikainen kisakaupunkiin saapuminen on kuitenkin ollut hyödyksi, ja nurmella treenaaminen on maistunut.

– Sääolosuhteet ovat olleet tosi erilaiset kuin Suomessa. Siksi on ollut hyvä, että meillä on ollut tässä monta treenipäivää ennen kuin pelit alkaa.

Neljän vuoden takainen kisamenestys antaa uskoa

Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueelle EM-kisat ovat historian toiset. Ensimmäisen kerran Pikkuhelmarit nähtiin EM-kisoissa vuonna 2018, ja tuolloin reissu Liettuaan sujuikin hienosti. Suomi sijoittui kahdeksan maan kisoissa kolmanneksi ja lunasti sitä kautta paikkansa samana vuonna Uruguayssa pelattuihin MM-kisoihin. Väliin jäivät Suomelta lopulta vain yhdet ikäluokan EM-kisat, sillä vuosina 2020 ja 2021 kisat jouduttiin koronapandemian takia perumaan.

Sekä Heikkinen että Walta seurasivat neljä vuotta sitten tarkasti Pikkuhelmarien otteita EM-kisoissa. Hyvästä menestyksestä on hyvä saada uskoa omiinkin menestysmahdollisuuksiin. Vuoden 2018 EM-kisajoukkueen pelaajista monet kun ovat vieläpä kaksikon nykyisiä joukkuetovereita, Heikkisellä Hongan ja Wallalla HJK:n pääsarjajoukkueissa.

– Katselin kisoja silloin ja on tosi hienoa, että on päässyt nyt itse tähän samaan tilanteeseen. Nyt pääsee elämään omaa unelmaa, Heikkinen myhäili.

– Nyt tiedetään, että se (jatkopaikka ja MM-kisapaikka) on oikeasti mahdollista, kun jotkut ovat konkreettisesti jo saavuttaneet sen. Se antaa uskoa siihen, että kyllä mekin siihen pystytään, vaikka ollaankin pieni maa noihin muihin verrattuna.

– Katselin silloin niitä nollaykkösiä ylöspäin ja nykyään heistä muutama pelaa samassa joukkueessa. Olihan niitä kisoja siistiä katsoa, Walta muistelee.

Marko Salorannalle alle 17-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat ovat jo toiset, sillä hän valmensi Suomen joukkuetta myös vuonna 2018. Kuva: Kalevi Hämäläinen

Ikäluokan MM-kisat pelataan tämän vuoden lokakuussa Intiassa. Vaikka Heikkinen ja Walta toteavat jo EM-kisojen olleen toteen käynyt haave, olisivat MM-kisat vielä kovempi juttu.

– MM-kisoissa on ympäri maailmaa joukkueita ja se on sitten jo tosi iso tapahtuma verrattuna näihin EM-kisoihin, vaikka nämäkin on jo tosi iso tapahtuma. Se olisi sitten todellakin unelma, Heikkinen myöntää.

Vastahyökkäykset aseena

Suomea valmensi vuoden 2018 kahdessa arvoturnauksessa sama valmentaja kuin nytkin, Marko Saloranta. Ilona Walta on vakuuttunut siitä, että Salorannan neljän vuoden takaisesta EM-kisakokemuksesta voi olla Suomen joukkueelle hyötyä. Vaikka Suomen lohkossa on kovia jalkapallomaita, ei joukkue lähde nöyristelemään.

– Lohko on kova. Ennakkosuosikkia en osaa vielä sanoa, mutta Ranskaa vastaan meidän pitää pystyä pelaamaan rohkeasti, olla nöyristelemättä ja pelata kovalla itsevarmuudella. Yritetään hyödyntää niitä rakoja ja tiloja, joita Ranskan muotoon aukeaa ja käyttää hyödyksi niitä hetkiä, Walta ennakoi tiistaista avausottelua.

Heikkinen arvelee paineiden olevan vähän helpommat nyt kuin karsintaturnauksessa, koska jatkoon lohkosta selviää yhden maan sijaan kaksi maata. Jokaista peliä ei ole siksi pakko voittaa.

[readmore from=Suomi-U17-tytöt]

– Totta kai meillä on tosi kova lohko, jossa on isoja futismaita Ranska ja Espanja, ja toinen pohjoismaa Norja. Nyt ollaan käyty Ranskaa eniten läpi. Kyllä meillä on Ranskaa vastaan iskun paikat, ja hyvä mahdollisuus menestyä tässä lohkossa, Heikkinen uskoo.

– Ranska nostaa hyökkäykseen tosi paljon pelaajia. Jos me voitetaan pallo niiltä, se antaa meille hyvät mahdollisuudet lähteä vastahyökkäykseen. Se on yksi selkeä ase, jota me voidaan käyttää.

Pikkuhelmarien EM-kisojen avausottelu Ranska-Suomi alkaa tiistaina Suomen aikaa kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Yle Areenasta. Lähetys alkaa kello 18.20.