Paris Saint-Germainin maalivahti Gianluigi Donnarumma uskoo, että joukkueelle päätetään ensi kaudeksi selkeä ykköstorjuja.

Donnarumma, 23, siirtyi PSG:hen viime kesänä jätettyään AC Milanin ja voitettuaan Italian kanssa EM-turnauksen, jonka parhaaksi pelaajaksi hänet valittiin.

Tähtistatuksestaan huolimatta Donnarumma on pelannut kuluvalla kaudella vain 23 ottelua, sillä PSG:n toinen huippuvahti Keylor Navas on torjunut 25 pelissä.

Donnarumma haluaa jäädä Pariisiin, mutta hänen mukaansa kummatkin maalivahdit haluavat selvyyden tilanteeseen.

– Haluan jäädä PSG:hen. Olen iloinen ensimmäisestä pokaalistani (Ligue 1:n mestaruus) Paris Saint-Germainin paidassa. Olen todella ylpeä, kun saan olla tätä kunnianhimoista seuraa, joka tähtää aina korkeammalle, sanoi Donnarumma AFP:n haastattelussa.

– Tämä ei ole ollut helppo kausi. Tiedän, että pystyn parempaan. Olen pelannut puolet peleistä, enkä ole kyennyt antamaan parastani, mutta olen vakuuttunut siitä, että voin antaa tälle joukkueelle ja seuralle enemmän.

– En usko, että jaamme ykkösvahdin paikan ensi kaudella. Seura tekee päätöksensä. Minulla on mahtava suhde Keylorin kanssa. Olemme hyviä tyyppejä, ymmärrämme tilanteen, mutta tämä on ollut vaikeaa hänellekin.