Saku Ylätupa teki maaliennätyksensä – tällä kertaa verkko heilui sooloilun päätteeksi
Kuva: Juha Tamminen
22-vuotias Saku Ylätupa on saanut valmiiksi uuden yhden pääsarjakauden maaliennätyksensä, vaikka Allsvenskanissa on pelattu vasta kahdeksan sarjakierrosta. Seitsemännellä kierroksella sarjan kierroksen joukkueeseen valittu Ylätupa viimeisteli sunnuntaina kauden neljännen maalinsa.
Ylätupa sai pallon lähes puolessakentässä kentän vasemman sivurajan tuntumassa. Hän juoksi pallon kanssa rangaistusalueen tuntumaan, harhautteli Norrköpingin puolustajaa ja laukoi pallon oikeaan alanurkkaan.
Hieno soolomaali oli Ylätuvan joukkueelle Sundsvallille silti vain laiha lohtu, sillä se määritteli ottelun loppunumeroiksi Norrköpingin 5-1-voittolukemat. Sundsvall on hävinnyt kahdeksasta pelistään seitsemän ja on Allsvenskanin viimeisenä.
Ylätupa on tehnyt joukkueensa seitsemästä maalista neljä. Sillä maalimäärällä hän on sarjan maalitilastossa jaetulla viidennellä sijalla.
Ylätuvan maalin voi katsoa alla olevasta klipistä.
Saku Ylätupa gör det på egen hand när han reducerar för GIF Sundsvall! 5-1
Se matchen på discoveryplus.com/se/sports
Se matchen på discoveryplus.com/se/sports
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta