Järkälemäinen lisäpelikielto, potkut seurasta ja rikostutkinta – Kakkosessa ainutlaatuinen kurinpitotapaus
Kuva: Getty Images
Palloliiton kurinpitovaliokunta on tuominnut FC Futuran puolustaja Cherif Ndiayen seitsemän ottelun lisäpelikieltoon 21. päivä toukokuuta pelatun Miesten Kakkosen FC Futura -JIPPO -ottelun jälkeisistä tapahtumista.
Futura on antanut potkut pelaajalleen tapauksen johdosta.
Palloliiton tiedotteen mukaan 30-vuotias Ndiaye oli ottelussa poistettu kentältä punaisella kortilla epäasiallisen kielenkäytön vuoksi. Senegalilaispelaaja oli ulosajon jälkeen lyönyt ainakin yhtä vastustajan pelaajaa kasvoihin, niin että hänen silmäkulmansa aukesi.
Ndiaye ei ole omassa vastineessaan kiistänyt väkivaltaista tekoa. Asiassa ei ole myöskään esitetty, että pelaajaan itseensä olsi kohdistunut väkivaltaa.
Tapauksesta on aloitettu esitutkinta, missä Ndiayea epäillään pahoinpitelystä.
Kurinpitolautakunnan mukaan Ndiaye on lyönyt ainakin yhtä JIPPO:n pelaajaa. Käsillä ei ollut oikeuttamisperustetta, kuten itsepuolustamistarvetta kyseiselle menettelylle.
Kurinpitolautakunta kuvailee Ndidayen menettelyä erityisen vakavana ja törkeänä rangaistusmääräysten rikkomuksena. Rikettä kuvaillaan väkivaltaiseksi ja epäurheilijamaiseksi teoksi.
Ankaroittavana seikkana väkivaltainen teko tapahtui ottelun jälkeen. Tekoa pidetään näin tahallisena pelitilanteesta irrallisena vastustajan vahingoittamisyrityksenä.
Seitsemän ottelun pelikielto lisätään Ndiayen kentällepoistosta seuranneen kahden ottelun pelikiellon päälle.
Lähde: Palloliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa