Juha Malinen harmitteli hukattua etsikkoaikaa – päävalmentaja aisti Pikkuhuuhkajien pelaajista yhden asian: ”Jonkun verran sitä oli”
Kuva: Juha Tamminen
TURKU. Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue pelasi tänään perjantaina EM-jatkokarsintapaikasta Norjaa vastaan. Norja oli tyly vieras ja haki Turun Veritas Stadionilta 2-0-vierasvoiton ja romutti Pikkuhuuhkajien haaveet EM-kisapaikasta.
Norja hallitsi valtaosan pelistä, mutta Suomella oli oma etsikkoaikansa. Avausjakson lopulla ja toisen jakson alussa Pikkuhuuhkajat loi kaksi vaarallista maalipaikkaa, mutta seurajoukkuetasolla Leedsiä edustava Kristoffer Klaesson torjui sekä Agon Sadikun että Naatan Skytän yritykset.
Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Juha Malinen harmitteli pelin jälkeen sitä, että etsikkoaika jäi käyttämättä.
– Jos ajatellaan ensimmäistä 45-60 minuuttia, niin siinä oli aikansa milloin meille tarjottiin mahdollisuutta. Siinä oli sellainen etsikkoaika olemassa, Malinen sanoi.
– Kyllähän tämä oli taistelupeli ja se oli tiedossa, että tässä ei hirveästi hienouksia kumpikaan joukkue uskalla lähteä hakemaan vaan pelataan voitosta.
– Meidän olisi pitänyt olla hieman kliinisempiä ja aavistuksen rauhallisempia. Meillä kesti tänään liian kauan, että päästiin maltillisempaan peliin. Ehkä sellainen kymmenen, 15 minuuttia avausjakson lopusta alkoi muistuttaa sitä meidän omaa tekemisen tasoa.
Ottelu oli Pikkuhuuhkajien pelaajille heidän tähänastisen uransa tärkein. Suuren panoksen ottelu näkyi jännityksenä, ja myös Malinen aisti sen.
– Jos nyt jälkikäteen ajatellaan, niin ehkä siinä jonkun verran sitä [jännitystä] oli. Me tehtiin kyllä kaikkemme, että sellainen rentous säilyisi, Malinen sanoi SuomiFutis-sivustolle.
– Jos ajatellaan, minkälaisia asioita me haluttiin lähestyä tässä, niin ne oli tällaisia henkimaailman asioita: kotikenttä, intohimo pelata, rohkeus pelata. Niihin me yritettiin satsata, mutta ei siinä ihan onnistuttu. Jokunen pelaaja siellä oli, jolta odotettiin vähän ratkaisevampaa roolia.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa