Lähde: Romelu Lukaku valmis puolittamaan palkkansa palatakseen Interiin – siirto voi toteutua vain yhdellä tavalla
Kuva: Getty Images
Romelu Lukaku on valmis tekemään uhrauksia päästäkseen takaisin Internazionaleen tänä kesänä, uutisoi La Gazzetta dello Sport.
Lukakun agentti tapasi Interin edustajat alkuviikosta. Tapaamisen yhteydessä agentti kertoi Interille Lukakun olevan valmis pudottamaan merkittävästi palkkaansa palatakseen Milanoon.
Lehti kertoo Lukakun olevan halukas puolittamaan palkkansa helpottaakseen paluunsa toteutumista.
Lukaku tienaa Chelseassa noin 15 miljoonaa euroa vuodessa, mutta Lukaku on valmis pudottamaan tienestinsä 7,5 miljoonaan euroon, jotta Interillä olisi varaa ottaa hänet takaisin.
Interin on määrä keskustella pian Chelsean kanssa Lukakun tulevaisuudesta.
Interillä ei ole suinkaan varaa maksaa Lukakusta valtavaa siirtosummaa, joten siirron pitäisi toteutua osto-option sisältävän lainan muodossa. Vielä ei ole selvillä, suostuuko Chelsea lähettämään Lukakun lainalle vain vuosi sen jälkeen, kun hänet hankittiin seuraan yli 110 miljoonalla eurolla.
29-vuotiaan Lukakun paluu Chelseaan ei sujunut odotusten mukaisesti. 44 ottelussa syntyi yhteensä vain 15 maalia. Lisäksi hyökkääjä menetti kevätkaudella avauskokoonpanon paikkansa Thomas Tuchelin alaisuudessa.
Lukaku edusti Interiä kahden vuoden ajan ja voitti jälkimmäisellä kaudella seuran kanssa Serie A:n mestaruuden.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton