Sensaatiomaiset minuutit Pikkuhuuhkajien karsintaottelussa – Turussa pelataan perjantaina isoista asioista
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue pelasi tiistai-iltapäivästä varsin merkittävän ottelun Azerbaidžania vastaan Helsingin Töölön tekonurmella.
Nuoret isännät aloittivat pelin selkeällä otteella, mutta nopeat kimmokkeet antoivat saumansa myös vieraille.
10.minuutin pelin jälkeen Juho Hyvärinen keskitti, ja Naatan Skyttä puski – tolppaan. Vartin vaiheilla puolestaan Ville Koski pääsi puskemaan kulmasta läheltä – maalivahti Akpar Valiyevin syliin.
Kai Meriluoto sai pallon jo verkon perukoille, kymmentä minuuttia ennen ensimmäisen jakson päättymistä, tilanteessa kuitenkin paitsio. Huolimatta Suomen tilastoissakin näkyneestä selkeästä hallinnasta, mentiin tauolle maalittomassa tasatilanteessa.
Isot ratkaisut toisen jakson alussa
Tauon jälkeen alkoi tapahtua isolla kädellä. Ensin Kosken käsivirheestä vihellettiin vieraille rangaistuspotku – jonka Viljami Sinisalo torjui. Takaiskulta säästyttyä alkoi tapahtua myös hyökkäyspäässä. Kaksi minuuttia rankkarista, ja Skyttä onnistui. Viisi minuuttia tästä, Oliver Antman teki pitkän juoksu ja laukoi pallon boksin takaa vasempaan alanurkkaan. Viimeinen niitti iskettiin 80. minuutilla, kun Agon Sadiku muutti Taneli Hämäläisen laukauksen paluupallosta lukemiksi 3-0. Voiton myötä Pikkuhuuhkajilla on perjantaina Turussa mahdollisuus napata paikka EM-kisojen jatkokarsintaan. Voittamalla kello 18 Veritas Stadionilla alkavassa ottelussa Norjan joukkue sijoittuisi lohkokakkoseksi.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Pokaalipeikko kasvaa Cristiano Ronaldolla – taas kävi kylmät finaalissa
- FIFA poistui Kiinasta tappio niskassaan
- Pornotähdeltä härski lupaus PSG-vahdille – totuus tuli vaimon suusta
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Elävän legendan taru jatkuu