FC Hongan puolustukseen ripaus Bundesliiga-kokemusta – ”Erinomainen vahvistus”
Kuva: Getty Images
Veikkausliigan FC Honka on tehnyt sopimuksen toppari Florian Baakin kanssa.
Baak, 23, on viimeisten kahden vuoden ajan edustanut Sveitsin toiseksi korkeimmalla sarjaportaalla pelaavaa FC Winterthuria, jonka riveissä hän esiintyi 40 kertaa. Viime kaudella hän sai kuitenkin vain 650 minuuttia peliaikaa.
Saksan nuorisomaajoukkueissa pelannut Baak on Hertha Berlinin kasvatti, jonka junioriputken hän kävi läpi Hongan keskikenttäpelaajan Florian Krebsin kanssa. Kummatkin olivat voittamassa alle 19-vuotiaiden Saksan mestaruutta kaudella 2017-18, ja Transfermarkt-sivuston mukaan he ovat pelanneet yhdessä lähes 80 kertaa.
Baak pääsi Hertha Berlinin edustusjoukkueessa lyhyesti kentälle kolmessa Bundesliiga-ottelussa ja hän oli kertaalleen mukana vaihtopenkillä Eurooppa-liigassa.
Kesäkuussa Baak vieraili Krebsin luona Tapiolassa ja piti näkemästään.
– Keskusteluni valmennuksen kanssa todella vakuuttivat minut. Vaikutuin siitä, miten seurassa ajatellaan jalkapallosta. Florian Krebs on hyvä ystäväni ja hän on myös kertonut minulle paljon positiivista Hongasta. Olen seurannut Hongan pelejä aktiivisesti tällä kaudella ja olen hyvin vaikuttunut pelin korkeasta tasosta. Olen hyvin iloinen, että tämä onnistui, Baak kertoo Hongan tiedotteessa.
– Olen pelaaja, joka rakastaa puolustamista. Sanoisin, että kaikkein suurin vahvuuteni on kova voittajamentaliteetti. Vihaan häviämistä ja haluan tuoda sen asenteen mukanani. Hongan kannattajille haluan sanoa, että olen iloinen voidessani aloittaa seurassa ja toivon, että pääsemme juhlimaan yhdessä monia hienoja menestyksen hetkiä.
– Baak on meille erinomainen vahvistus, joka on siis jo käynyt täällä meillä kylässä ja tietää mihin tulee. Saamme hänestä paljon laatua jo ennestään vahvaan puolustuslinjaamme. Tämä siirto tuli mahdollisesi monen onnellisen yhteensattuman kautta, Hongan manageri Hexi Arteva puolestaan sanoo.
Lue lisää
#MeOllaanHonka #Veikkausliiga
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Kane teki lähes 100 vuotta vanhaa jalkapallohistoriaa
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
