Hieno naisten EM-turnaus on ohi – tässä kisojen parhaina palkitut
Kuva: Getty Images
Englanti juhlii paraikaa Wembleyllä historiansa ensimmäistä naisten euroopanmestaruutta. Loppuottelussa kaatui jatkoajan jälkeen Saksa maalein 2-1, Chloe Kellyn ratkaistua ottelun maaottelu-uransa ensimmäisellä maalilla.
Turnauksen maalikuningattaruuden vei nimiinsä Englannin Beth Mead, joka otettiin kesken finaalin pois kentältä loukkaantumisen vuoksi. Meadin tavoin kuuteen tehtyyn maaliin pystyi Saksan Alexandra Popp, joka loukkaantui ottelun alla lämmittelyssä, mutta Kultainen Kenkä meni Meadille useampien maalisyöttöjen ansiosta. Meadilla oli maalisyöttöjä neljä, ja Poppilla ei ainuttakaan.
Mead ja Popp jakavat nyt yksien kisojen maaliennätystä. Kuuteen maaliin pystyi aiemmin vuoden 2009 EM-kisoissa saksalainen Inka Grings. Tuolloin otteluita per maa kertyi kuuden sijaan viisi.
Beth Mead palkittiin lisäksi myös turnauksen parhaana pelaajana. Turnauksen paras nuori pelaaja oli Saksan 20-vuotias keskikenttäpelaaja Lena Oberdorf. Loppuottelun parhaaksi valittiin puolestaan avausmaalin syöttänyt Keira Walsh. Turnauksen parhaan maalivahdin titteli meni euroopanmestarijoukkue Englannin Mary Earpsille, joten Englantiin tuli mestaruuden lisäksi melkoista palkintosadetta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilves iskuasemista toiseen osaotteluun – näin kävi Islannissa
- Joonas Rantanen uskoo HJK:n olevan oikealla tiellä – ”Voimme rakentaa jotain”
- HJK:lle murskavoitto eurokentillä!
- Italia yrittää melkoista kaappausta: Carlo Ancelotti maajoukkueen päävalmentajaksi?
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Norjalta yllätysveto MM-kisojen jälkeen – Donald Trumpin toiminnasta valitus
- Tuomareilta erityiskohtelua? Thomas Müller latasi rajun väitteen Lionel Messistä
- Ilves julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Haastattelu: Tomas Galvez kertoi miksi valitsi Go Ahead Eaglesin uudeksi seurakseen
- Jalkapallon EM-kisat 2028: Karsinnat, joukkueet, tv, stadionit
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Haastattelu: Tomas Galvez kertoi miksi valitsi Go Ahead Eaglesin uudeksi seurakseen
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta