Jymyuutinen! KuPS julkisti veikkausliigatasolle erittäin laadukkaan vahvistuksen
Kuva: Getty Images
Jaakko Oksanen saapuu vapailta markkinoilta vahvistamaan Kuopion Palloseuran keskikenttää. 21-vuotias Keravan Pallo-75:n kasvatti pelasi viimeksi Brentfordin reservijoukkueessa. Hänen allekirjoittamansa sopimus kestää kauden 2023 loppuun ja sisältää option yhdestä lisävuodesta. Hän on edustuskelpoinen 13. heinäkuuta.
Oksanen pelasi ensimmäiset minuuttinsa HJK:n edustusjoukkueessa jo 16-vuotiaana ennen siirtymistään Brentfordiin tammikuussa 2018. Mestaruussarjadebyytti tuli noin puolitoista vuotta myöhemmin. Siinä välissä hän edusti Suomea alle 19-vuotiaiden EM-kotikisoissa. Voidaan perustellusti väittää, että hän oli Minihuuhkajien paras pelaaja turnauksessa.
Viimeiset vuodet ovat kuluneet lainalla eri seuroissa. Kausi 2020–21 sujui erinomaisesti League Onessa pelaavan Wimbledonin riveissä. Syksyn 2021 Oksanen nautti suurta vastuuta skotlantilaisessa Greenock Mortonissa. Oksasen kehityspotentiaalia ei kuitenkaan onnistuttu realisoimaan riittävän ripeällä aikataululla, ja tie Brentfordissa nousi pystyyn.
– Pelaajana Jaakko Oksanen on poikkeuksellisen hyvän pelikäsityksen omaava vahvasti pallollinen keskikenttäpelaaja. Hän pystyy löytämään oikeat pallolliset ratkaisut tilanteessa, kuin tilanteessa ja syöttövalikoimasta löytyvät erinomaiset lyhyet ja pitkät syötöt, kuvailee KuPS sunnuntaina julkaisemassaan tiedotteessa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
kups.fi/jaakko-oksanen…
#KuPS #Veikkausliiga #Banzai
LUE MYÖS:
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Kaoottinen ottelu keskeytettiin Ruotsissa
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista: Tim Väyrynen jättää IF Gnistanin