Alexis Sánchez on edustanut Internazionalea kolmen vuoden ajan, mutta ei ole onnistunut nappaamaan missään vaiheessa avauskokoonpanon paikkaa itselleen.

33-vuotiaan Sánchezin nykyinen sopimus Interin kanssa päättyy vuoden päästä.

Inter haluaisi purkaa Sánchezin sopimuksen, sillä pelaajan palkka on todella korkea verrattuna pieneen rooliin joukkueessa. Sánchez tienaa Interissä peräti seitsemän miljoonaa euroa nettona kaudessa, vaikka pääsi viime kaudella vain seitsemän kertaa avaukseen Serie A:ssa.

Inter ei haluaisi suinkaan pitää Sánchezia joukkueessa, mutta pelaajasta eroon pääseminen ei ole yksinkertaista.

Calciomercaton mukaan Inter on valmis maksamaan Sánchezille noin neljä miljoonaa euroa sopimuksen purkamisesta, mutta chileläinen on kieltäytynyt siitä. Sánchez haluaa jäädä seuraan. Sánchez suostuu sopimuksen purkuun vain, jos Inter maksaa hänen koko ensi kauden palkan.

Inter maksoi aiemmin tällä viikolla Arturo Vidalille viisi miljoonaa euroa purkaakseen hänen sopimuksensa. Sánchezin maanmies siirtyi Flamengoon. Sánchez ei sen sijaan halua jättää Euroopan kenttiä taakseen. Calciomercaton mukaan Sánchez kokee kykenevänsä pelaamaan edelleen korkeimmalla tasolla ja on hylännyt muun muassa Galatasarayn, Marseillen ja Villarrealin tarjoukset.