Lähde: Zlatan Ibrahimovic valmis valtavaan palkanpudotukseen jäädäkseen AC Milaniin
Zlatan Ibrahimovicin sopimus AC Milanin kanssa päättyi torstaina.
Ibrahimovic on siten parhaillaan vapaa agentti, mutta hän ei joudu olemaan sen pidempään ilman seuraa. Italialaislähteiden mukaan AC Milan ja Ibrahimovic allekirjoittavat pian ensi kauden kattavan sopimuksen.
Ibrahimovic on vuodenvaihteeseen saakka sivussa pelikentiltä käytyään hiljattain polvileikkauksessa. Hän pelasi jälkimmäisen puolikkaan päättyneestä kaudesta polvivamman kanssa. Ibrahimovic jäi vammansa vuoksi hyvin pienelle vastuulle kevätkaudella.
SportMediasetin saamien tietojen mukaan Ibrahimovic on suostunut valtavaan palkanpudotukseen jäädäkseen AC Milaniin.
Ibrahimovic tienaa syyskauden aikana yhteensä noin 100 000 euroa. Palkka suurenee kevätkaudella, kun hänen on määrä palata pelikentille. Lisäksi Ibrahimovicin ensi kauden palkka voi nousta erilaisten ottelu- ja maalibonusten myötä. Ero on merkittävä hyökkääjän viime kauden tienesteihin, sillä Ibrahimovic tienasi mestaruuskaudella noin seitsemän miljoonaa euroa nettona.
Ibrahimovic iski päättyneellä kaudella kahdeksan maalia Serie A:ssa ja juhli keväällä sarjamestaruutta.LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa