L’Équipe: PSG:n maalivahtitilanne muuttumassa – kovapalkkaiselle pelaajalle etsitään uutta seuraa
Kuva: Getty Images
PSG vahvisti aiemmin tällä viikolla tehneensä Christophe Galtierin kanssa sopimuksen.
Galtier saapuu PSG:n uudeksi päävalmentajaksi. PSG tiedotti myös hieman ennen Galtierin sopimuksen julkistamista antaneensa potkut Mauricio Pochettinolle.
L’Équipen mukaan Galtier ja hänen valmennusryhmänsä päätti torstaina Gianluigi Donnarumman nousevan PSG:n selväksi ykkösmaalivahdiksi ensi kaudella.
23-vuotias Donnarumma siirtyi vuosi sitten vapaana agenttina PSG:hen, ja monet olettivat hänen nousevan välittömästi ykkösvahdiksi, mutta toisin kävi. Donnarumma pelasi viime kaudella vain 23 ottelua PSG:ssä. Kokenut Keylor Navas pelasi sen sijaan 26 ottelua.
Navasin on sen sijaan todennäköisesti määrä jättää PSG taakseen vielä tämän kesän aikana. 35-vuotias Navas totesi jo kesken viime kauden haluavansa pelata joukkueen kaikki ottelut, mutta ensi kaudella maalivahti joutuisi istumaan pääosin penkillä.
Uuden seuran löytäminen ei ole kuitenkaan yksinkertaista, sillä Navas tienaa PSG:ssä kuusi miljoonaa euroa nettona kaudessa. PSG pyytää Navasista noin kymmenen miljoonan euron siirtosummaa. Vain harvalla seuralla on varaa yhtä suurta palkkaa ja kyseistä siirtosummaa joulukuussa 36 vuotta täyttävästä maalivahdista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen

- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti