Shakhtar Donetsk hakee FIFA:lta kymmenien miljoonien korvauksia: ”Hyvin epäreilu päätös”
Kuva: Getty Images
Ukrainalaisseura Shakhtar Donetsk hakee FIFA:lta 50 miljoonan euron korvauksia päätöksestä, jonka mukaan pelaajat ovat voineet yksipuolisesti päättää sopimuksensa sen kanssa, Venäjän hyökkäyksen seurauksena.
Seura on vedonnut asiassa urheilun kansainväliseen oikeustuomioistuin CAS:iin.
– Meidän oli pakko tehdä näin, koska kyseessä oli hyvin epäreilu päätös, Shakhtar-johdon Sergei Palkin sanoi BBC Sportille.
– Menetämme päätöksen seurauksena merkittäviä tuloja sopimuksista, joita olimme tekemässä. Haluamme lisäksi korostaa, että FIFA on osoittanut varsin vähän kunnioitusta urkainalaisseuroille, jotka kärsivät sodasta.
– FIFA ei ole toiminut suojellakseen seuroja, eikä missään vaiheessa konsultoinut meitä ratkaisujen löytämiseksi.
Shakhtarilla oli riveissään 14 pelaajaa Venäjän hyökkäyksen alkaessa, ja sen oli tarkoitus myydä osa heistä tappioiden kattamiseksi.
Kirjelmässään CAS:lle Shakhtar kertoo keskikenttäpelaaja Manor Solomonin keskyttäneen pysyvän siirtonsa Fulhamiin päätöksen seurauksena. Seura katsoo myös Tetên pysyvälle siirrolle Lyoniin käyneen samoin. Brasilialainen edustaa ranskalaisseuraa nyt vuoden mittaisen lainasopimuksen myötä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin