Mauricio Pochettino jättää viimein PSG:n, kertoo L’Équipe.

Pochettinon poistuminen pariisilaisseurasta on ollut julkinen salaisuus jo viikkojen ajan. PSG on etsinyt aktiivisesti uutta päävalmentajaa noin kuukauden ajan.

PSG on neuvotellut Pochettinon edustajien kanssa erorahan suuruudesta. Lehden mukaan PSG maksaa Pochettinolle ja hänen valmennusryhmälleen yhteensä noin kymmenen miljoonaa euroa työsuhteen päättämisestä.

Pochettinon sopimus PSG:n kanssa olisi kattanut vielä ensi kauden, mutta seurajohto oli pettynyt valmentajan edesottamuksiin ja päätti antaa hänelle potkut.

Pochettino ehti siten valmentaa PSG:tä noin puolentoista vuoden ajan saavuttuaan seuraan jouluna 2020. Ensimmäisellä kaudella PSG hävisi Ligue 1:n mestaruustaistelun Lillelle. Päättyneellä kaudella PSG voitti Ranskan pääsarjamestaruuden, mutta epäonnistui pahemman kerran Mestarien liigassa ja Ranskan Cupissa.

PSG palkkaa Christophe Galtierin uudeksi päävalmentajakseen. Galtier luotsasi Lillen Ranskan mestaruuteen keväällä 2021. PSG oli tiettävästi pitkään myös Zinédine Zidanen kintereillä, vaikka puheenjohtaja Nasser Al-Khelaïfi kiisti sen julkisuudessa. Zidane ei lopulta suostunut PSG:n tarjoukseen.