Virallista: Serge Gnabry jatkaa Bayern Münchenissä – valioliigaseura joutui pettymään
Kuva: Getty Images
Saksalaishyökkääjä Serge Gnabry on allekirjoittanut neljä vuotta kestävän jatkosopimuksen Bayern Münchenin kanssa. Suurseura tiedotti asiasta lauantaina iltapäivällä. Gnabryn aiempi sopimus olisi päättynyt ensi kesänä.
Gnabry yhdistettiin siirtohuhuissa valioliigaseura Chelseaan, mutta siirtoguru Fabrizio Romanon mukaan pelaaja torjui ehdotuksen heti alkuunsa. Enimmäkseen laidassa tai ysipaikan pelaajan alapuolella viihtyvä Gnabry saattaa joutua ensi kaudella uusien haasteiden eteen, koska Bayernilla ei ole selkeää huipputason keskushyökkääjää Robert Lewandowskin lähdön myötä. Abendzeitungin Maximilian Koch kertoi perjantaina, että Bayernin päävalmentaja Julian Nagelsmann suunnittelee peluuttavansa Gnabrya tai Sadio Manéa sillä positiolla.
Gnabry, 27, teki viime kaudella henkilökohtaisen maaliennätyksensä Bundesliigassa: 14 maalia 34 otteluun. Hänet nimettiin joukkueensa parhaaksi pelaajaksi kaudella 2019–20. Vuotta myöhemmin hän voitti punaisessa peliasussa Mestarien liigan ja oli turnauksen kolmanneksi paras maalintekijä. Sarjamestaruus on taas tullut ylivertaisella tavalla jokaisella neljällä kaudella Bayernissa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen avausottelussa nähtiin jopa kolme punaista korttia
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen avausmaali nähtiin jo yhdeksännellä peliminuutilla
- Japanin kapteeni jää sittenkin sivuun MM-kisoista – lopetti maajoukkueuransa
- VPS ylsi kovaan temppuun Suomen Cupissa – Jussi Nuorela: ”Täytyy myöntää, että…”
- Veikkausliigasta tuttu hyökkääjä pääsi MM-kisoihin – iski maalin turnausta edeltävässä maaottelussa: ”Uskomaton hetki”
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Sky: Oliver Antmanin valmentaja saattaa vaihtua
- MM-kisojen ennakko, lohko L: Englanti yllätti pelaajavalinnoillaan
- FIFA:lta raju viime hetken päätös: MM-kisajoukkueen pelipaita hylättiin kielletyn yksityiskohdan takia
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta