Egyptissä traaginen tulipalo – Mohamed Salah lahjoitti ison summan hyväntekeväisyyteen

Liverpoolin egyptiläistähti Mohamed Salah on lahjoittanut ison summan hyväntekeväisyyteen auttaakseen kotimaassaan tuhoutuneen kirkon uudelleenrakentamisessa, kertoo Talksport.
Reutersin mukaan ainakin 41 ihmistä menehtyi viime sunnuntaina Gizassa kirkossa syttyneen tulipalon takia. Kirkossa oli palon syttyessä paikalla noin tuhat ihmistä. Tapaturman uskotaan saaneen alkunsa ilmastointilaitteen sähköviasta.
– Esitän vilpittömät surunvalitteluni viattomien uhrien perheille, jotka ovat siirtyneet Herransa luokse, kommentoi Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi twiitissään.
Egyptiläisen OnTime Sportsin mukaan Salah, 30, on lahjoittanut kolme miljoonaa Egyptin puntaa (noin 154 000 euroa) kirkon uudelleenrakentamista varten.
Liverpoolin tähtihyökkääjä on lahjoittanut avokätisesti rahaa hyväntekeväisyyteen ennenkin. Sunday Timesin tämän vuoden hyväntekeväisyyslistauksen mukaan Salah on Yhdistyneen kuningaskunnan kahdeksanneksi anteliain henkilö. Lehti arvioi, että hän on viime aikoina lahjoittanut hyväntekeväisyyteen lähes kolme miljoonaa euroa, mikä vastaa arviolta kuutta prosenttia hänen varallisuudestaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suuri legenda jättää Real Madridin – ”Hänen perintönsä tulee elämään ikuisesti”
- Simo Valakarin St. Johnstone kokee suuria muutoksia: ”Tuntui, että seura tottui häviämään”
- Haastattelu: HJK:n Miska Ylitolva kokee valmentajanvaihdoksen parantaneen joukkueen pelaamista
- Tottenhamin 17 vuoden kirous päättyi! Eurooppa-liigan voitto Lontooseen
- KuPS kärsi avaustappion Veikkausliigassa – synttärisankari Ilveksen ratkaisijana
- Jani Honkavaara huolissaan tästä ongelmasta Djurgårdenin pelissä: ”Meidän täytyy tehdä muutoksia”
- Jude Bellingham joutumassa leikkaukseen – kolmen kuukauden sairausloma odottaa
- Kirja: Marco Verrattin ostoyritys Barcelonalta johti viisi vuotta myöhemmin kahden ihmisen kuolemaan?
- Tiistain helppo tietovisa – Saatko jopa täydet pisteet?
- HJK sai revanssinsa, kun risteävillä kursseilla olevat joukkueet kohtasivat
- Haastattelu: HJK:n Miska Ylitolva kokee valmentajanvaihdoksen parantaneen joukkueen pelaamista
- Simo Valakarin St. Johnstone kokee suuria muutoksia: ”Tuntui, että seura tottui häviämään”
- Jani Honkavaara huolissaan tästä ongelmasta Djurgårdenin pelissä: ”Meidän täytyy tehdä muutoksia”
- Kirja: Marco Verrattin ostoyritys Barcelonalta johti viisi vuotta myöhemmin kahden ihmisen kuolemaan?
- Portugalista kuuluu hurjia – Cristiano Ronaldon poika tehoili Portugalin maajoukkueessa
- Cristiano Ronaldosta leviää uskomaton huhu – tekemässä taas paluuta huipulle
- Tottenhamin 17 vuoden kirous päättyi! Eurooppa-liigan voitto Lontooseen
- Suuri legenda jättää Real Madridin – ”Hänen perintönsä tulee elämään ikuisesti”
- Katso: Djurgården kärsi murskatappion – luottopelaaja otti typerän punaisen – ”En odottanut tuollaista”
- Tiistain helppo tietovisa – Saatko jopa täydet pisteet?