KuPS kiipeää berniläistä vuorenrinnettä – Simo Valakari: ”Emme pystyneet edes hengittämään”
Kuva: Juha Tamminen
KuPS pelaa torstaina toisen osaottelunsa sveitsiläistä Young Boysia vastaan Konferenssiliigan karsinnoissa. Turussa pelatussa ”kotiottelussa” berniläiset veivät voiton tuloksella 0-2.
Koviakin järjestysongelmia ensimmäisen ottelun paikkakunnalla aikaan saaneita Young Boys -kannattajia tulee olemaan Stadion Wankdorfilla melkoinen määrä; lippuja oli keskiviikkoiltaan mennessä myyty 12 000 kappaletta. Simo Valakarin ryhmälle saattaa siis tulla monin tavoin kuuma, kuten tuli myös edellisessä kohtaamisessa.
– Young Boys laittoi meidät siltaan Turun ottelussa. Näytti siltä, että emme pystyneet edes hengittämään kentällä. Rehellisesti on myös sanottava, ettemme ole noin huono joukkue, mitä olimme ensimmäisessä osaottelussa, valmentaja sanoo kuopiolaisten sivustolla.
– Haluamme näyttää kaikille, että pystymme pelaamaan näissä peleissä. Jos pystymme toteuttamaan omat asiamme paremmin ja fiksummin, se antaa meille mahdollisuuden päästä mukaan otteluun ja sitä kautta koko ottelupariin. Mihin se meidät lopulta tulee viemään, sen näyttää itse ottelu.
Young Boys – KuPS alkaa torstaina kello 22 Suomen aikaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin