KuPS:n naiset lähellä Mestarien liigan lohkovaihetta ja taloudellista jättipottia
Kuopion Palloseuran naisjoukkue teki sunnuntaina huiman tempun ja kukisti Belgian jättiseura Anderlechtin Mestarien liigan karsintojen välierävaiheessa.
Rangaistuspotkukilpailuun asti edenneessä ottelussa KuPS:n sankareiksi nousivat kaksi kertaa joukkueensa tasoihin tuonut Gentjana Rochi sekä rankkarikisassa tärkeän torjunnan napannut Fanny Söderström.
KuPS eteni voittonsa myötä Mestarien liigan karsintojen finaalikierrokselle. Finaalikierroksella otteluparit pelataan kaksiosaisina ja niiden voittajat etenevät lohkovaiheeseen. Lohkovaiheeseen etenee kaikkinensa 16 joukkuetta, jotka jaetaan neljään neljän joukkueen lohkoon.
KuPS:n eteneminen lohkovaiheeseen olisi taloudellisesti todellinen jättipotti. Lohkovaihepaikasta kassaan kilahtaisi 400 000 euroa, ja summa voisi nousta entisestään menestyksen myötä. Yksittäisen lohkovaiheottelun voitto kasvattaisi summaa 50 000 eurolla, ja tasapelikin 17 000 eurolla.
KuPS:n vastustaja selviää syyskuun 1. päivä, jolloin arvotaan karsintojen finaalikierroksen otteluparit. Mahdollisia vastustajia ovat Slavia Praha, Rosengård, Juventus, St. Pölten, FC Zürich, Vllaznia tai Benfica.
Ratkaisevan karsintakierroksen otteluparien avausosat pelataan 20.-21.9. syyskuuta ja toiset osaottelut viikkoa myöhemmin, 27.-28.9. syyskuuta.
Keltamustan pääyhteistyökumppani eurokentillä: @Genelec
#KuPS #KansallinenLiiga #UWCLfi #uefa
Kuvat: Miska Savolainen/Mideas
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa



