Miralem Pjanićilta suorat sanat Juventuksen pelaajille: ”Kannettava vastuu”
Kuva: Getty Images
Miralem Pjanić siirtyi hiljattain vapaana agenttina Al-Sharjarin riveihin Arabiemiraatteihin.
Pjanić purki sopimuksensa Barcelonan kanssa, joten katalonialaisseura ei saanut pelaajasta siirtosummaa.
Bosnialaiskeskikenttäpelaaja ehti olla Barcelonassa kirjoilla kahden vuoden ajan. Ensimmäisellä kaudella Pjanić jäi täysin olemattomalle vastuulle Ronald Koemanin alaisuudessa. Jälkimmäinen kausi sujui lainalla Besiktasissa.
DAZN haastatteli Pjanicia, joka ei säästellyt sanojaan Barcelonan kohdalla. Pjanić ei missään vaiheessa kuulunut Barcelonan valmentajien suunnitelmiin ja ajautui välirikkoon Koemanin kanssa. Pjanić ei myöskään osannut olettaa Barcelonan olevan vakavassa taloudellisessa tilanteessa.
– Oletin, että siirto Barcelonan kaltaiseen seuraan oli oikea valinta, mutta en tiennyt, että he olivat sellaisessa tilanteessa. Se oli todella vaikeaa. En koskaan odottanut eläväni niin vaikeassa tilanteessa. En ikinä odottanut sitä.
Pjanićin entinen seura Juventus on ollut vaikeuksissa jo muutaman vuoden ajan. Kahdella edellisellä kaudella Juventus on päätynyt neljänneksi Serie A:ssa, ja pudonnut Mestarien liigasta neljännesvälierävaiheessa. Parhaillaan Juventus on kahdeksantena Serie A:ssa.
– Juventusta kritisoidaan nyt paljon. Pelaajien on kannettava vastuu, koska ei valmentaja voi aina olla syyllinen. Juventuksella on todella laadukas valmentaja, ja joskus kritiikit ovat yliampuvia. Heidän on löydettävä tasapaino. Lisäksi pelaajien on ymmärrettävä, että heidän on annettava enemmän.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”