Ruotsi on lyöty! – Huuhkajat nousi Pohjoismaiden kakkoseksi, rakas naapuri silti samaan EM-karsintalohkoon?

Kuva: Juha Tamminen
Nations League on nyt lohkovaiheen osalta saatu päätökseen. Suomi sijoittui omassa B-liigan lohkossaan toiseksi. Tiistai-iltana ratkesi myös, että Suomi on korijaon rankingissa toiseksi paras Pohjoismaa.
Huuhkajien kannalta tiistai-illan tulokset olivat erittäin suotuisia. Niiden myötä Suomi varmisti paikkansa B-liigan parhaana lohkokakkosena ja sen lisäksi Suomi nousi EM-karsintojen korijaon kakkoskoriin viimeisenä joukkueena.
Suomen Kansojen liiga -urakka oli haastava, vaikka toinen sija tulikin. Huuhkajien sijoitus Kansojen liigan jälkeen korijaon rankingissa on kuitenkin komea. Suomi oli nimittäin Tanskan jälkeen korkeimmalla oleva Pohjoismaa. Taakse jäivät Ruotsi, Norja ja Islanti. Suomi sijoittui rankingissa sijalle 20.
Suomi arvotaan EM-karsintalohkoonsa kakkoskorista, eikä se voi joutua samaan lohkoon esimerkiksi Englannin, Ranskan, Walesin, Bosnia ja Herttsegovinan tai Itävallan kanssa. Sen sijaan kolmoskoristakin on tarjolla todella kovia maita, kuten Ruotsi, Norja tai Ukraina.
Ruotsin Kansojen liiga oli todellinen farssi, sillä se onnistui voittamaan vain yhden ottelun. Lisäksi Ruotsi pelasi yhden tasapelin ja hävisi peräti neljä kertaa.
Norja pelasi Ruotsin kanssa samassa lohkossa, ja tällä kertaa Ruotsin konttaaminen osittain vaikeutti myös Norjan asemaa rankingissa. Ruotsin ja Norjan lohkon voiton vei Serbia.
Norja onnistui voittamaan Ruotsin molemmissa otteluissaan, mutta näitä pisteitä ei laskettu korijaon rankingissa, koska B-iligan kakkoslohkossa Venäjä suljettiin ulos sotatoimiensa takia, joten lohkonelosia vastaan saatuja pisteitä ei huomioitu rankingissa.
Islanti sen sijaan pelasi kakkoslohkossa kirjaimellisesti tasaisesti, sillä sen kaikki neljä ottelua päättyi tasapeliin. Islanti sijoittui lohkossaan toiseksi, neljä pistettä lohkovoittaja Israelin taakse.
Paras Pohjoismaa oli jälleen Tanska, joka taisteli aina viimeiselle ottelukierrokselle asti A-liigassa pääsystä Nations Leaguen lopputurnaukseen. Lopulta Tanska jäi kuitenkin pisteen verran Kroatiasta sijoittuen oman lohkonsa toiseksi. Tanska oli lopulta koko korijako-rankingin viides.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
OFFICIAL: Confirmed Pots for EURO 2024 Qualifying draw
1 -

2 -

3 -

4 -
5 -
6 -
Draw to be held on October 9
1 -
2 -
3 -
4 -
5 -
6 -
Draw to be held on October 9
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Expressen: Tässä on Ruotsin uusi päävalmentaja
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa