Huuhkajiin ensimmäistä kertaa kutsuttu Diogo Tomas kertoo tarinan erikoisen pelirituaalinsa taustalla.

KuPS:n puolustajalla on ollut tapana pitää pelatessaan paitaa housuissaan.

Tapa on lähtöisin Tomasin lapsuusvuosista, milloin se toimi suojana ulkoleikkien merkeissä syntyneitä tahroja vastaan. Paita on siitä saakka pysynyt aina housuissa.

– Se on ehkä vähän sellainen oma rituaali. Tuttu ja turvallinen. Pikkupojasta lähtien, kun lähettiin hiekkakentille, äiti löi sen paidan sinne housuihin, Tomas muisteli SuomiFutis-sivustolle tarinaa rituaalinsa taustalla.

– Varsinkin kun lähdettiin sinne metsään leikkimään lumisella kelillä, ei mennyt sitten paidan alle mitään töhriä.

Oulussa syntynyt ja Tampereella kasvanut Tomas kutsuttiin Huuhkajiin nyt ensimmäistä kertaa loukkaantuneen Sauli Väisäsen paikalle. Isänsä puolelta portugalilainen toppari on pelannut tällä kaudella Veikkausliigassa kaikki kilpailut mukaan luettuna 32 ottelua KuPS:n paidassa ja kerännyt neljä maalisyöttöä.

Tomas pääsi viime viikolla juhlimaan KuPS:in kanssa Suomen Cupin voittoa FC Interin kaaduttua 1-0-lukemin loppuottelussa.

Tomasin läpimurto Veikkausliigaan tapahtui kaudella 2018 Ilveksen paidassa. Hän edusti kolmen vuoden aikana tamperelaisseuraa 89 ottelussa ja on noussut myöhemmällä iällä sarjan kärkipuolustajien joukkoon.

Nyt kova työ palkittiin A-maajoukkuekutsulla.

– Toiset sanoo myöhään, mutta mä sanon että se tuli juuri oikeaan aikaan. Ihmiset kasvaa eri tahtiin ja eri tavalla. Siemeniä on kasvatettu ja tehty asioita niin hyvin, että niistä sitten kasvaa hyviä juttuja, KuPS-toppari avasi.

– Jatkaa vaan hommia ja uskoo niihin juttuihin, niin pystyy myös saavuttamaan asioita.