Upea maajoukkueura päätökseen – Jukka Raitala lopettaa Huuhkajissa: ”Elämäntilanne on sellainen”
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Suomen A-maajoukkueen pitkäaikainen puolustaja Jukka Raitala lopettaa maajoukkueuransa.
HJK:ta tällä hetkellä edustava Raitala kertoi päätöksestään maanantaina Huuhkajien lehdistötilaisuudessa.
– Oma elämäntilanne on sellainen, että haluan arvojeni mukaisesti toimia ja viettää enemmän aikaa kotona. Haikeilla fiiliksillä, mutta samalla myös täysin sinut asian kanssa. Nyt katson pelejä katsomon puolella, Raitala kertoi medialle.
Raitala pelasin ensimmäisen maaottelunsa vuonna 2009 Tokiossa Japania vastaan. Raitala pelasi yhteensä 121 maaottelua uransa aikana kaikki maajoukkueet mukaan lukien. Maajoukkueura kesti yhteensä 13 vuotta. A-maajoukkueessa Raitala pelasi 64 ottelua.
– Jos ajatellaan Jukkaa pelaajana, olen aina arvostanut hänen ammattimaisuutta, tunnollisuutta ja hän on aina ollut herrasmies. Valmennettavana hän on ollut loistava tyyppi. Kiitos Jugi tästä taipaleesta. Ikävä tulee, Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva kommentoi.
Raitalan viimeiseksi otteluksi jäi ottelu Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan. Raitala sai ottelussa punaisen kortin.
– Yhden punaisen olen urallani saanut ja siihen päättyi sitten maajoukkueura, Raitala kertoi.
Raitala pääsee vielä hyvästelemään kannattajat Helsingin Olympiastadionilla perjantaina, kun Suomi kohtaa Kansojen liigassa Romanian.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
𝐉𝐮𝐤𝐤𝐚 𝐑𝐚𝐢𝐭𝐚𝐥𝐚 - Kiitos kaikista yhteisistä maajoukkuehetkistä! 

𝟏𝟑 𝐯𝐮𝐨𝐭𝐭𝐚 𝐇𝐮𝐮𝐡𝐤𝐚𝐣𝐢𝐬𝐬𝐚
𝟔𝟒 𝐀-𝐦𝐚𝐚𝐨𝐭𝐭𝐞𝐥𝐮𝐚
𝐄𝐌-𝐥𝐨𝐩𝐩𝐮𝐭𝐮𝐫𝐧𝐚𝐮𝐬
#Huuhkajat #MeOlemmeSuomi
𝟏𝟑 𝐯𝐮𝐨𝐭𝐭𝐚 𝐇𝐮𝐮𝐡𝐤𝐚𝐣𝐢𝐬𝐬𝐚
𝟔𝟒 𝐀-𝐦𝐚𝐚𝐨𝐭𝐭𝐞𝐥𝐮𝐚
𝐄𝐌-𝐥𝐨𝐩𝐩𝐮𝐭𝐮𝐫𝐧𝐚𝐮𝐬
#Huuhkajat #MeOlemmeSuomi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
