Huuhkajien entinen laituri jäi rannalle MM-kisakoneesta – nähdäänkö vielä paluu Suomen paitaan?
Marokon maajoukkueeseen tähdännyt laituri Jasin Assehnoun koki pettymyksen torstaina, kun lopullinen MM-kisajoukkue julkaistiin.
Huuhkajissa kahdessa harjoituspelissä vuoden 2021 aikana pelannut Suomen ja Marokon kansalaisuuden omaava Assehnoun päätti viime kesänä jäädä pois Suomen paidasta. Tavoitteena oli päästä Marokon kivenkovaan MM-kisajoukkueeseen.
Kunnianhimoinen tavoite jäi saavuttamatta. Marokko pelaa MM-kisoissa F-lohkossa yhdessä Belgian, Kroatian ja Kanadan kanssa. Marokon hyökkäysosasto on varsin laadukas. Muun muassa Amine Harit (Marseille), Ilias Chair (Rangers) ja Hakim Ziyech (Chelsea) kilpailevat Assehnoun pelipaikalla peliajasta.
Marokon ykköstähti Ziyechin ohella on PSG:n laitapuolustaja Achraf Hakimi. Myös Bayern Münchenia edustava puolustaja Noussair Mazraoui on monelle varmasti tuttu pelimies.
Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva kommentoi viime tiistaina SuomiFutis-sivustolle, ettei hän aio sulkea maajoukkueen ovea Assehnounilta, mikäli hänen mielensä muuttuisi maajoukkue-edustuksensa suhteen.
– Ovet ovat sinänsä auki. Voihan ihmisillä mielipide muuttua. Sitten katsomme tilannetta, mikä tarve on. En minä niin tee, että sanon samantien, että ei ole enää mitään saumaa.
Seuratasolla Assehnoun edustaa Hollannin Eredivisiessä karsijan paikalla majailevaa Emmeniä, joka nousi viime kauden päätteksi pääsarjaan. Assehnoun siirtyi Emmeniin kesällä 2021 FC Lahdesta.
Kaikki MM-kisajoukkueiden kokoonpanot löytyvät täältä.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jatkuuko Julian Nagelsmannin pesti Saksan MM-pettymyksen jälkeen? Nyt tuli vastaus
- Son Heung-min pyysi Etelä-Korean faneilta anteeksi ja esitti heille yhden pyynnön
- LIVESEURANTA: Norsunluurannikko ja Norja iskevät yhteen illalla
- Graham Potter: Ranskalla ei ole heikkouksia – ”Meidän täytyy pelata elämämme ottelu”
- Hollanti putosi – Ronald Koeman puolusti systeemiään: ”Voitte ajatella taktiikoista mitä haluatte”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Casemiro kertoi Brasilian avaimen voitossa Japania vastaan: ”Se oli tärkeintä”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Etelä-Korean eronnut valmentaja sai tappouhkauksia – lentokentällä toistasataa poliisia
- Kai Havertz musertui Saksan pudottua MM-kisoista: ”Olen sanaton”
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Manuel Neuer ja Joshua Kimmich lyttäsivät Saksan suorituksen MM-kisoissa – ”Emme pelanneet hyvin ketään vastaan”
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Valtava shokki MM-kisoissa! Paraguay pudotti Saksan pilkuilla
- Huuhkajien pelaaja vaihtamassa seuraa Italiassa
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”