Kamerunin maajoukkueen lehdistötilaisuudessa nähtiin erikoinen tilanne, kun päävalmentaja Rigobert Songilla oli vaikeuksia lausua pelaajiensa nimiä.

Song, 46, pelasi aikoinaan ennätykselliset 137 A-maaottelua Kamerunin paidassa.

Hänet valittiin alkuvuodesta toista kertaa urallaan kotimaansa maajoukkueen peräsimeen toimittuaan aiemmin tehtävässä väliaikaispohjalla.

Song astui tehtävään kohun astelemana, sillä hänen edeltäjänsä Antonio Conceicaon katsottiin saaneen kenkää Kamerunin hallituksen painostuksesta.

Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA määräsi heinäkuussa, että Kamerunin jalkapalloliiton on maksettava Conceicaolle vajaan 1,6 miljoonan euron korvaus. FIFA katsoi, että portugalilaisluotsin sopimus purettiin enneikaisesti ilman perusteltua syytä. Korvaus sisälsi myös lisäsummia maksamattomista palkoista ja bonuksista.

Conceicaon tilalle tullut Song on ehtinyt olla Kamerunin peräsimessä vasta kuusi ottelua, ja hänellä oli viikonloppuna huomattavia vaikeuksia pelaajiensa nimien ääntämisessä, kun hän julkisti ryhmänsä Qatarin MM-kisoihin.

Paikalla olleet toimittajat ja hänen apuvalmentajansa auttoivat Songia nimien sanomisessa oikein. Paikallisessa mediassa tapaus käynnisti spekulaatiot siitä, onko Song valinnut joukkueensa pelaajat itse. Arkisempana selityksenä on pidetty sitä, että hänellä saattaa vain olla huono näkö.

Voit katsoa videon tapahtuneesta alta. Jos video ei näy, voit katsoa sen TÄÄLTÄ.

Oluwashina Okeleji

@oluwashina
“Strange to see a coach struggling with the names of players on his own list” ✍️@snewsafrica

Coach Rigobert Song criticised for mispronunciation during #Cameroon’s squad announcement.

Critics:“Imposed list or vision issues”

Supporters:“It happens to all”

Lähde: GWFN