Kuka? Brassilegenda Ronaldo olisi halunnut nähdä 16-vuotiaan superlupauksen MM-kisoissa
Brasilian hyökkääjälegenda Ronaldo olisi halunnut nähdä 16-vuotiaan Endrickin maansa MM-kisaryhmässä.
Palmeirasia edustavasta Endrickistä on povattu Brasilian seuraavaa tähtihyökkääjää, mutta hän on vasta aloittelemassa uraansa miesten peleissä.
Hän solmi ensimmäisen ammattilaissopimuksensa viime kesänä ja debytoi lokakuussa Palmeirasin ykkösmiehistössä, jolle hän on tehnyt viidessä pelissä yhteensä kolme maalia.
Endrick nousi Euroopan suurseurojen tietoon viimeistään alkuvuonna, kun hän johdatti Palmeirasin arvostetun junioriturnauksen voittoon iskemällä seitsemässä ottelussa yhteensä kuusi maalia. Copinha-turnaukseen kutsutaan Brasilian parhaat alle 20-vuotiaat pelaajat, mutta Endrick valittiin 15-vuotiaana koko turnauksen parhaaksi pelaajaksi.
Aikoinaan myös esimerkiksi Neymar nousi brasilialaisen jalkapalloväen huulille esityksillään Copinhassa.
Endrick voi siirtyä Eurooppaan vasta, kun hän on täyttänyt 18 vuotta, mutta hänen perässään on jo useita suurseuroja. Brassilupauksen nykyinen sopimus Palmeirasin kanssa ulottuu kesään 2025 saakka ja sisältää tiettävästi 60 miljoonan euron ulosostoklausuulin.
Brasilia valitsi MM-kisajoukkueensa hyökkäysosastolle Antonyn (Manchester United), Gabriel Jesusin (Arsenal), Gabriel Martinellin (Arsenal), Neymarin (Paris Saint-Germain), Pedron (Flamengo), Raphinhan (Barcelona), Richarlisonin (Tottenham), Rodrygo Goesin (Real Madrid) ja Vinicius Juniorin (Real Madrid). Ronaldo olisi mielellään nähnyt maailmantähtien joukossa myös Endrickin.
– Jos minun pitäisi valita yksi, joka saisi kutsun, valitsisin Endrickin. Se olisi hänelle sensaatiomainen kokemus. Brasilian joukkueen tulevaisuuden kannalta, kommentoi brassilegenda Ronaldo TV:lle.
– Ihmiset valittavat siitä, että Gabigolia ei valittu joukkueeseen, mutta jos minun pitäisi ottaa vielä yksi hyökkääjä, valitsisin Endrickin.
– Siinä on poika, jolla on erittäin lupaava tulevaisuus ja joka on jo ammattilaiskentillä. Se olisi ollut uskomaton kokemus.
Ronaldo oli itse 17-vuotiaana mukana vuoden 1994 MM-kisoissa, mutta hän ei vielä tuolloin päässyt pelaamaan. Seuraavissa kolmessa turnauksessa hän oli kuitenkin Brasilian avainpelaajia. Vuonna 2002 Ronaldo oli kisojen paras maalintekijä, kun Brasilia voitti MM-kultaa.
LUE MYÖS:
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”