Lähteet: Paulo Dybalalle hyviä uutisia – sittenkin mukaan MM-kisoihin?
Paulo Dybala sai lihasvamman lokakuun alussa lauottuaan rangaistuspotkua.
Aluksi lihasvammaa pidettiin vaikeana ja MM-kisoihin mennessä kuntoutumista epätodennäköisenä. Dybalan maajoukkuetoverit ehtivät jo julkisuudessa surkutella, miten pallotaituri ei pääsisi mukaan MM-lopputurnaukseen loukkaantumisensa vuoksi.
Sky Sport Italian mukaan Dybala käy perjantaina magneettikuvauksissa, joissa selviää, miten pelaajan lihasvamma on parantunut. Argentiinalaislähteiden mukaan Dybala voisi saada peliaikaa 13. marraskuuta pelattavassa AS Roman ja Torinon välisessä Serie A:n ottelussa.
Argentiinan A-maajoukkueen päävalmentaja Lionel Scaloni on todennut julkisuudessa ottavansa MM-kisajoukkueeseensa vain sellaisia pelaajia, jotka ovat täydessä iskussa jo kisojen ensimmäisessä ottelussa.
AS Roma tarvitsee Dybalan pelikuntoon, sillä tuloksista huolimatta joukkueen peliesitykset ovat olleet heikkoja tähden loukkaantumisen jälkeen. Serie A:n MM-kisatauko alkaa 13. marraskuuta. Scaloni julkaisee lopullisen kisajoukkueensa päivää myöhemmin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä