Myyntihuhuissa olevan Liverpoolin omistaja muistuttaa siitä mistä lopulta on kyse: ”Oikeiden ehtojen täyttyessä”
Maanantaina on kuultu huhuja, joiden mukaan Liverpool olisi myynnissä. Lähtöpisteinä tarinoille ovat olleet välineet seuran omistajan, Fenway Sports Groupin kotimaassa Yhdysvalloissa.
– Liverpoolin omistava FSG valmis myymään seuran, otsikoi ESPN.
Lähteenä myös tälle jutulle on The Athleticin artikkeli aiheesta. Toimittaja David Ornsteinin lähestymiskulma on hieman vähemmän raju, vaikka hänkin aloittaa isolla väitteellä.
– Liverpool on asetettu myyntiin Fenway Sports Groupin toimesta.
Oman skuuppinsa perään kokenut jalkapallotiedonvälittäjä liittää kuitenkin omistajatahon virallisen lausunnon, joka muistuttaa siitä mistä kaikessa lopulta on kyse – mikä tahansa on periaatteellisella tasolla myynnissä. Ei kuitenkaan ehkä sillä tavoin kuin maanantaina on huudeltu.
– FSG:lle osoitetaan säännöllisesti kiinnostusta osakkuuteen seurasta. Olemme jo aiemmin sanoneet, että oikeaan aikaan, oikeiden ehtojen täyttyessä olemme valmiita harkitsemaan uusia osakkaita, mikäli Liverpoolin edun nimissä, tiedote muotoilee muistutettuaan ensin siitä, että monissa valioliigaseuroissa on tapahtunut muutoksia omistusten osalta.
– FSG on yhä täysin sitoutunut Liverpoolin menestymiseen, niin kentällä kuin sen ulkopuolella, lausunnon lopussa todetaan.
Liverpool voitti Valioliigassa sunnuntaina Tottenhamin, ja on nyt sarjataulukon sijalla kahdeksan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – ”Skandaali”
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
