Manchester Unitedin seuralegenda pettyi Cristiano Ronaldoon: ”Se haastattelu oli häpeällinen”
Manchester United purki Cristiano Ronaldon sopimuksen marraskuussa.
Ronaldo antoi hetkeä aiemmin puhuttaneen haastattelun Piers Morganille, jossa Ronaldo haukkui muun muassa Manchester Unitedin omistajat, entiset joukkuetoverinsa ja päävalmentajansa Erik ten Hagin.
Manchester Unitedissa vuodet 2009-19 pelannut Antonio Valencia ei liiemmin pitänyt tavasta, jolla Ronaldo lopulta jätti Manchester Unitedin taakseen. Manchester Unitedissa 339 ottelua pelannut seuralegenda piti Ronaldon haastattelua häpeällisenä.
– On sääli, että Ronaldo lähti Manchester Unitedista sillä tavalla kuin lähti. Ronaldon kaltaisen pelaajan olisi pitänyt poistua siten, että koko stadion olisi kiittänyt häntä taputtaen. Kannattajat rakastivat Ronaldoa, Valencia muistutti The Athleticille.
– Se Ronaldon antama haastattelu oli häpeällinen. Hänellä oli syynsä sanoa, mitä sanoi, mutta se tapa, millä hän lähti tuntui minusta todella pahalta. Se sattui. Toivon Ronaldolle kaikkea hyvää uudessa seurassaan.
Valencia ja Ronaldo eivät lopulta pelanneet samaan aikaan Manchester Unitedissa. Valencia saapui seuraan samana kesänä, kun Manchester United myi Ronaldon Real Madridiin, ja puolustaja jätti Manchester Unitedin kaksi vuotta ennen Ronaldon paluuta.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan