Marcus Forss kerkesi Tapaninpäivänä maalintekoon – Man United -legendan luottamus tekemässä kaudesta upean
Middlesbrough pelaa parhaillaan Englannin Mestaruussarjan ottelua Wigania vastaan, kotikentällään Riverside Stadiumille. Boron avauksen kärkeen juoksi jälleen turkulaishyökkääjä Marcus Forss.
17 ottelussa Huuhkajat-paidassa esiintynyt 23-vuotias nauttii selkeästi seuran päävalmentajan työt lokakuun lopussa vastaanottaneen Michael Carrickin luottamusta. West Ham -kasvatti nousi Manchester United -legendojen joukkoon luutiessaan seuran edustusryhmän keskikentällä 12 vuoden ajan.
– Minusta hän oli loistava, ja sanoin hänelle pelin jälkeen: ”Et ehkä pääse otsikoihin suurista hetkistä, mutta sen suhteen, mitä teit joukkueen eteen, se oli mielestäni fantastista”, Carrick sanoi Forssista valmennettuaan joukkuetta toisessa pelissään.
Kun Tapaninpäivän ottelua oli pelattu hieman vajaat puoli tuntia, Forss kiitti avauspaikastaan viemällä joukkueensa 1-0 -johtoon Duncan Watmoren syötöstä-
Forssilla on tältä kaudelta koossa ennen Wigan-ottelua 18 Mestaruussarjan ottelua. Maalinteossa hän on näissä onnistunut kahdesti. Syöttömerkintöjä tilillä on myös kaksi.
Forss jätti kentän lopulta 76. peliminuutilla tilanteessa 3-1. Boro teki tämän jälkeen vielä yhden maalin, lopputulos 4-1. Forssin takana kenttäryhmityksessä pelannut Chuba Akpom viimeisteli hattutempun.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Veikkausliigan ”supermaanantai” lunasti kaikki odotukset – uudet hankinnat loistivat
- Lionel Messi: tämän takia maajoukkueura päättyy
- Liverpool teki seurahistoriansa toiseksi kalleimman hankinnan
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Toimittaja: HJK-puolustaja siirtyy Ruotsiin – tuttu suomalaisluotsi odottaa
- Liverpool teki seurahistoriansa toiseksi kalleimman hankinnan
- Veikkausliigan ”supermaanantai” lunasti kaikki odotukset – uudet hankinnat loistivat
- Lionel Messi: tämän takia maajoukkueura päättyy
- Siirtosaaga maaliin – Djurgården maksoi viidennen sarjatason pelaajasta kaksi miljoonaa euroa
- Entisen Ballon d’Or -voittajan sopimus ollaan purkamassa – tilalle tuotiin nuorempi hyökkääjä
- Lukas Hradecky nollasi Marseillen – AS Monaco nousi Ligue 1:n kärkipaikalle
- Aftonbladet: Leo Walta siirtymässä MLS:ään
