MM-kisojen sankarivalmentaja haluaa tehdä vielä kerran historiaa
Marokon päävalmentaja Walid Regragui haluaa joukkueensa tekevän pronssiottelussa lisää Afrikan historiaa.
Marokko kohtaa lauantain mitalitaistelussa samassa alkulohkossa pelanneen Kroatian.
Regragui kuvaili pronssia lohdutuspalkinnoksi, mutta haluaa tuoda historiallisen mitalin kotiin.
Ensimmäisenä Afrikan maana välierissä pelannut Marokko jäi ulos finaalista hävittyään 0-2-lukemin puolustavalle maailmanmestarille Ranskalle.
– Me olisimme halunneet asioiden menevän eri tavalla ja pelata finaalissa, mutta meillä on edelleen ottelu pelattavana. Me haluamme olla palkintopallilla, Regragui kommentoi lehdistölle.
– Me tiedämme, että myös Kroatia haluaa sen kolmannen sijan. Pelasimme heitä vastaan avauspelissä. Sei tule olemaan fyysisesti läpijuoksu ja heillä tulee olemaan yksi lepopäivä enemmän.
– Kun palaat välierästä, joka oli meidän ensimmäinen ikinä, tunteet ovat pinnassa. Se on haastavaaa. Pelaajillani on kuitenkin edelleen halu päättää turnaus hyvin. He tietävät, että heillä on vielä yksi ottelu jäljellä.
– Kolmanneksi sijoittumisessa on eroa neljänteen sijaan ja me haluamme tuoda mitalin kotiin.
Kroatian ja Marokon välinen pronssiottelu käynnistyy lauantaina kello 17:00.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Pelaajalegenda siirtymässä Belgian päävalmentajaksi
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen