”Ranskalaiset eivät maininneet tätä kuvaa” – MM-finaalin tuomari hiljensi häviäjämaan syytökset yhdellä eleellä

Qatarin MM-finaalin erotuomari Szymon Marciniak on hiljentänyt ranskalaisilta saaamansa syytökset loppuottelun puhuttavimmasta tuomiosta.
Argentiina juhli finaalissa historiansa kolmatta maailmanmestaruutta lyötyään Ranskan rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Ranskalaislehti L´Equipe kritisoi finaalin jälkeen Marciniakin, 41, tuomiota hyväksyä Lionel Messin -3-2-maali jatkoajalla. Lehden mielestä maali olisi pitänyt hylätä, koska kaksi Argentiinan vaihtomiestä juoksi kentälle ennen kuin Messin laukaus ohitti maaliviivan.
L’Equipe otsikoi puhuttavan artikkelinsa sanoilla ”Miksi Argentiinan kolmatta maalia ei olisi pitänyt hyväksyä?”
Myöhemmin jatkoajallla Kylian Mbappé tasoitti rangaistuspotkusta lukemat päivän kolmannella osumallaan.
Marciniakin esittämän todistusaineiston mukaan yksi Mbappén maaleista olisi pitänyt myös hylätä. Puolalaistuomarilla oli tilanteesta kuvakaappaus näytteeksi kannastaan.
– Ranskalaiset eivät maininneet tätä kuvaa. Näette siinä, kuinka Ranskalla on Mbappén tehdessä maalin seitsemän pelaaja kentälle, puolalaistuomari kuittaili medialle puhelimestaan kaivamalla kuvalla.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan