UEFA Super Cup toi Helsingin kaupungille jättimäiset tuotot – ”Iso näyteikkuna Suomelle”
Elokuun UEFA Super Cup toi Suomeen merkittävät tuotot.
Real Madridin ja Eintracht Frankfurtin välinen loppuottelu keräsi Helsingin Olympastadionille kymmeniätuhansia katsojia Suomesta ja ympäri maailmaa.
Palloliiton tuoreen tiedotteen mukaan Helsingin kaupunki nettosi suurtapahtumasta 14,5 miljoonan euron voitot.
Ottelutapahtuman ohessa Kansalaistorilla järjestetty Fan Festival mukaan luettuna tapahtumakävijöiden määrä oli 44 495 katsojassa. Heistä ulkomaalaisia oli 38,7 prosenttia.
Palloliitto on käyttänyt lukujen lähteenä Jyväskylän ammattikorkeakoulun tekemää Sport Business -tutkimusta.
Tutkimuksen mukaan tapahtumakävijöiden ja järjestäjien kokonaiskulutus oli 28,1 miljoonaa euroa. Ei helsinkiläisten kävijöiden ja järjestäjän taloudellinen vaikutus isäntäkaupunki Helsinkiin taas 14,5 miljoonaa euroa.
Lisäksi tapahtuman muualle Suomeen kohdentuva kulutus oli 1,3 miljoonaa euroa.
– UEFA Super Cup oli iso näyteikkuna Suomelle ja suomalaiselle jalkapallolle, jonka hyödyntämisessä onnistuimme. Tutkimuksen tulokset osoittavat kiistatta, että kansainvälisten urheilutapahtumien järjestäminen Suomessa kannattaa monilla mittareilla, Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kehui tiedotteessa onnistunutta suurtapahtumaa.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”