Calciomercato: Pep Guardiola haluaa AC Milanin tähden – Manchester City valmis tarjoamaan oman avainpelaajansa vaihtokaupassa
Rafael Leão valittiin viime kaudella Serie A:n parhaaksi pelaajaksi, kun AC Milan voitti Italian pääsarjamestaruuden.
23-vuotias vasen laitahyökkääjä iski Serie A:ssa 11 maalia ja antoi kymmenen maalisyöttöä, ja oli siten johdattamassa AC Milania pitkään odotettuun mestaruuteen.
Kuluva kausi on ollut edellistä tehokkaampi. 17 ottelussa on syntynyt kahdeksan maalia ja kuusi maalisyöttöä.
Portugalin A-maajoukkuetähden nykyinen sopimus AC Milanin kanssa päättyy ensi kauden jälkeen.
Osapuolet ovat neuvotelleet jo kuukausien ajan jatkosopimuksesta, mutta toistaiseksi yhteisymmärrystä ei ole syntynyt taloudellisista syistä. AC Milanin palkkatarjous ei ole miellyttänyt Leãoa, joka vaatii tiettävästi yli seitsemän miljoonan euron nettovuosipalkkaa. Jatkosopimusneuvottelut jatkuvat edelleen.
Calciomercaton saamien tietojen mukaan Pep Guardiola haluaa Leãon Manchester Cityyn. Guardiola kokee Leãon kykenevän vahvistamaan Manchester Cityä jo kesken kauden. Lähde kertoo Manchester Cityn olevan valmis tarjoamaan João Cancelon ja rahaa vaihtokaupassa Leãoon.
Leãon maajoukkuetoveri Cancelo tuntee Serie A:n kuin omat taskunsa pelattuaan niin Juventuksessa kuin Internazionalessakin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”