Entinen joukkuetoveri puolusteli Cristiano Ronaldon seuravalintaa: ”Lähi-itä on jalkapallon tulevaisuus”
Miralem Pjanić ja Cristiano Ronaldo pelasivat Juventuksessa yhdessä vuodet 2018-20.
Kaksikko voitti yhdessä kahdesti Serie A:n mestaruuden. Pjanić lähti Juventuksesta Barcelonaan kesällä 2020.
Pjanić pelaa parhaillaan Arabiemiirikuntien pääsarjassa. 32-vuotias keskikenttäpelaaja edustaa Sharjaria. Pjanić on pelannut aiemmin urallaan Juventuksen, Barcelonan ja Sharjarin lisäksi muun muassa AS Romassa ja Lyonissa. Pjanić edustaa edelleen Bosnian A-maajoukkuetta.
Pitkään urallaan Italiassa pelannut Pjanić otti kantaa Ronaldon Al Nassr -siirtoon La Gazzetta dello Sportin haastattelussa. Pjanić ei yllättynyt Ronaldon valinnasta ja uskoo, että jalkapallon tulevaisuus on nimenomaan Lähi-idässä.
– Ronaldo siirtyi Al Nassriin, eli hyvin kunnianhimoiseen seuraan. Olen vakuuttunut siitä, että Lähi-itä on jalkapallon tulevaisuus. Siellä on maita, joilla on paljon tarjottavanaan, mutta eivät ole vielä maksimoineet koko potentiaaliaan.
– En ole suinkaan yllättynyt Ronaldon valinnasta. Saudi-Arabiassa jalkapallon taso on parempi kuin ihmiset uskovatkaan. Uskon Ronaldon valinnan aiheuttavan suurta kehitystä saudiarabialaisessa jalkapallossa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”