Erling Haaland tapasi ensimmäisen kerran Ole Gunnar Solskjærin ja sai heti kritiikkiä pääpelitaidoistaan: ”Ei sinulla ole mitään ideaa”
Erling Haaland pelasi uransa ensimmäiset pääsarjaottelut norjalaisseura Moldessa.
Haaland pelasi Molden edustusjoukkueessa kahden vuoden ajan ennen siirtoaan RB Salzburgiin tammikuussa 2019.
Ole Gunnar Solskjær valmensi tuolloin Moldea. Sittemmin Manchester Unitedia valmentanut Solskjær ei liiemmin pitänyt Haalandin pääpelitaidoista, kun nuorukainen nousi edustusjoukkueen mukaan. Haaland kertoi kokemuksistaan Solskjærin kanssa GQ:n haastattelussa.
– Ensimmäinen asia, minkä hän sanoi minulle oli se, ettei minulla ole mitään ideaa siitä, miten palloa pitäisi puskea. Solskjær sanoi, että meidän on tehtävä paljon töitä sen kanssa. Ja niin teimmekin kahden vuoden ajan. Koko Molde-etappini ajan. Ja se oli tärkeää, koska nyt teen sen myötä enemmän maaleja päälläni.
Haaland tekee edelleen harjoituksissa tismalleen samoja asioita kuin juniorina Norjassa.
– Yritän tehdä nykyäänkin samoja asioita kuin 13-vuotiaana kotikaupungissani. Teen edelleen täysin samanlaisia juoksuja. Jos katsot videoita, joissa olen 13-vuotias, näet aivan samanlaisia asioita kuin tänä päivänä. Toki nyt yritän olla hieman järkevämpi ja terävämpi voidakseni olla vastustajia edellä.
– Yritän olla enemmän hereillä. Jos teen sen, saan sen myötä sekunnin etumatkaa vastustajiin ja siten kykenen viimeistelemään ilman, että minut voidaan blokata. Vastustajat ajattelevat, että menen toiseen suuntaan, mutta sitten menenkin eri suuntaan ja onnistun maalinteossa. Ajattelen koko ajan tällaisia asioita.
LUE MYÖS: Erling Haaland kertoi suurimman tavoitteensa maajoukkuetasolla – otti kantaa myös Ballon d’Oriin
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista