Iscon yllätyssiirto Bundesliigaan kaatui – ”Meillä on rajamme”
Union Berlin on tiedottanut, että Espanjan maajoukkueesta tuttu keskikenttäpelaaja Isco ei siirrykään seuraan.
Vielä aiemmin tiistaina odotettiin, että Isco, 30, on siirtymässä 18 kuukauden sopimuksella Unioniin, mutta osapuolten välisissä neuvotteluissa on viime hetkellä sattunut jotain.
Espanjalaistaituri matkusti lehtitietojen mukaan maanantaina Berliiniin ja kävi tiistaina Unionin lääkärintarkastuksessa, mutta lähes varmana pidetty diili ei sittenkään toteudu.
– Olisimme mielellämme ottaneet Iscon, mutta meillä on rajamme. Ne ylitettiin tänään vastoin aiempaa sopimusta, minkä vuoksi siirtoa ei toteuteta, kommentoi Unionin urheilutoimenjohtaja Oliver Ruhnert.
Isco on tällä hetkellä vapaa pelaaja purettuaan viime kuussa sopimuksensa Sevillan kanssa. Aikoinaan hän oli yksi Espanjan lupaavimmista pelaajista. Isco siirtyi vuonna 2013 Málagasta Real Madridiin 30 miljoonan euron kaupassa ja saavuttikin Los Blancosissa lukuisia pokaaleja, mutta viimeisinä Madridin-vuosinaan hän oli enää rotaatiopelaaja.
Sevillaan Isco siirtyi viime kesänä, mutta hän esiintyi andalusialaisseurassa alle odotusten ja ajautui erimielisyyksiin urheilutoimenjohtaja Monchin kanssa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?

- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Jari Litmanen: jättiyllätys!