Kosovo sähläsi pahasti Huuhkajatulokkaan edustusoikeuden kanssa – ”Eivät vaikuttaneet kiinnostuneilta”
FC Hongan läpimurtopelaaja Agon Sadiku paljastaa, ettei Kosovon maajoukkue vaikuttanut kiinnostuneelta hänen palveluksistaan.
19-vuotias hyökkääjälupaus pelasi marraskuun 16. ja 19. päivä kahdessa miesten A-maaottelussa Färsaaria ja Armeniaa vastaan.
Sadiku edusti Kosovoa albaanivanhempiensa kautta, jotka muuttivat Suomeen jo ennen nuorukaisensa syntymää.
Vaikka Sadiku pelasi otteluita, Kosovon jalkapalloliitto ei ollut missään vaiheessa vaihtanut Pikkuhuuhkajissa Suomea aiemmin edustaneen pelaajan edustusoikeutta. Suomen A-maajoukkueen joukkueenjohtaja Joonas Vilkki vahvisti asian aiemmin Iltalehdelle.
Kosovon maajoukkueen virheen vuoksi Sadiku on Fifan papereissa edelleen suomalainen. Näin vastustajat olisivat voineet valittaa edustuskelvottomasta pelaajasta.
Miehestä itsestään tuntui, ettei tulevaisuutta Kosovossa olisi ollut tarjolla.
– Tuntui vähän siltä, että Kosovo ei ollut ihan varma haluavatko ne minut sinne vai ei. Kävin siellä ja pelasin kaksi ottelua. Ne meni miten meni, Sadiku vastasi Huuhkajien etämediatilaisuudessa.
– Puhuin myös heidän päävalmentajan kanssa, että millainen tulevaisuus minulla olisi Kosovon maajoukkueen kanssa. Eivät vaikuttaneet hirveän kiinnostuneilta. Heillä ei ollut mitään pidempää suunnitelmaa minulle.
Suomi kohtaa Portugalin leirillään ystävyysotteluissa naapurinsa Ruotsin ja Viron. 10 veikkausliigamaalia viime kaudella Hongassa tehnyt Sadiku saattaa tehdä näissä peleissä A-maajoukkuedebyyttinsä Markku Kanervan alaisuudessa.
Joni Ahokas
Twitter: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”