KuPS valitsi uuden päävalmentajansa – Pasi Tuutti puikkoihin
Kuopion Palloseura on tehnyt päävalmentajasopimuksen Pasi Tuutin kanssa. Tuutti, 43, ottaa vetovastuun KuPSin Veikkausliiga-joukkueesta vuoden loppuun ulottuvalla diilillä.
KuPS purki viime viikolla sopimuksensa päävalmentaja Simo Valakarin kanssa, joka siirtyi latvialaisen FK Audan peräsimeen.
– Simo Valakarin ilmoitettua työantajalleen, Kuopion Palloseuralle, ettei hänellä enää ole intohimoa ja kykyä valmentaa KuPS:n edustusjoukkuetta ja valmennusryhmän menetettyä luottamuksensa päävalmentajaan, työnantaja Kuopion Palloseura Oy ja päävalmentaja Valakari ovat todenneet, ettei yhteistoiminnalle ole enää edellytyksiä, kommentoi KuPS tiedotteessaan.
Kuopiossa syntynyt Tuutti on käynyt KuPSin junioripolun läpi, ja hän on toiminut kuopiolaisten liigajoukkueen valmennusryhmässä vuodesta 2020 alkaen.
– Tällaisen mahdollisuuden saaminen omassa kasvattajaseurassa on tietenkin ainutlaatuinen tilaisuus, joka osuu harvemmin kohdalle. Olen todella kiitollinen seuran tarjoamasta mahdollisuudesta. Pelaajilta ja valmennustiimiltä saamani tuki on ollut sanoin kuvaamatonta ja tuntuu todella hyvältä, kommentoi Tuutti.
– Nyt on aika painaa kaasu pohjaan ja ottaa koko tiimin osaaminen viimeistä piirtoa myöten käyttöön. Tavoitteena on edelleen pelata sellaista jalkapalloa, että pokaaleita saadaan jatkossakin Kuopioon.
– Olen iloinen ja tyytyväinen siihen, että löysimme KuPS:lle kuopiolaisen päävalmentajan. Pasi on viime vuosina kehittynyt valmentajana ja on nyt valmis ottamaan vastuun KuPS:n menestyksestä tulevalla kaudella. Oleellista on myös se, että hän on työllään kolmen viime kauden aikana saavuttanut seurajohdon, pelaajien ja joukkueen taustojen täyden luottamuksen, kommentoi päävalmentajan valintaa KuPS Oy:n pääomistaja Ari Lahti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille

- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä