Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
Al-Nassrin tähtihyökkääjä Cristiano Ronaldo sanoo olevansa ”erittäin onnellinen” Saudi-Arabiassa viime aikojen kohusta huolimatta.
Ronaldo, 41, oli hiljattain sivussa kolmesta Al-Nassrin ottelusta, koska hän oli tiettävästi pettynyt siihen, ettei seurajohto vahvistanut joukkuetta tammikuun siirtoikkunassa.
Vuonna 2023 Saudi-Arabian julkinen investointirahasto (PIF) otti haltuunsa maan neljä suurinta seuraa: Al-Hilalin, Al-Ahlin, Al-Ittihadin ja Al-Nassrin. Valtion kassan avulla nämä seurat ovat pystyneet tuomaan sarjaan juurikin Ronaldon, Neymarin ja Karim Benzeman kaltaisia maailmanluokan pelaajia.
Myös Ronaldon joukkue kuhisee Euroopassa ansioituneita nimiä, mutta talven siirtoikkunassa Al-Nassrin hankinnat olivat kilpailijoihin verrattuna vaatimattomia.
Portugalilaistähden protestin aikana Saudi-Arabian liiga julkaisi lausunnon, jossa se sanoi: ”Kukaan yksittäinen henkilö – riippumatta siitä, kuinka merkittävä hän onkaan – ei tee päätöksiä oman seuransa puolesta”.
Kentille palattuaan Ronaldo on ollut kentällä kahdessa voitossa ja onnistunut maalinteossa kolmesti. Viimeisimmän voiton jälkeen hän vakuutti, että haluaa jatkaa uraansa Lähi-idässä.
– Olen erittäin onnellinen. Kuten olen sanonut monta kertaa, kuulun Saudi-Arabiaan, kommentoi Ronaldo Thmanyah-kanavalle.
– Tämä maa on ottanut minut, perheeni ja ystäväni erittäin hyvin vastaan. Olen onnellinen täällä ja haluan jatkaa täällä.
– Tärkeintä on, että jatkamme taistelua (liigamestaruudesta), olemme kärjessä. Teemme työmme, voitamme, painostamme, katsotaan sitten kauden lopussa.
Ronaldo siirtyi Saudi-Arabiaan jätettyään Manchester Unitedin joulukuussa 2022. Hänen sopimuksensa Al-Nassrin kanssa päättyy kesällä 2027.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa